kataja basket club / Joukkueet / Miehet
< Takaisin

Ilkka Immonen

Valmennuspäällikön tervehdys 23.7.2009
 
Ilkka Immonen. Kuva © Sanomalehti Karjalainen.Toista viikkoa mennään ja takana on muutama A-poikien treeni, paljon kättelyjä uusien henkilöiden kanssa sekä tutustumista vanhaan kotikaupunkiin. Vastaanotto on ollut kaikin puolin mahtava ja kaikki tuntuvat olevan innostuneita tulevasta kaudesta.
 
Kun Viljakaisen Kari toukokuun loppupuolella kyseli kiinnostustani tulla Joensuuhun, olin heti valmis keskustelemaan asiasta. Oulussa työtilanteeni oli kuitenkin hyvä ja mitään pakkomuuttoa ei siis tarvinnut tehdä. Olin kiinnostunut mahdollisuudesta tulla kehittämään seuraa, jossa edustusjoukkue on yksi Suomen parhaista: sille pohjalle pitäisi pystyä rakentamaan vakaa junioripohja.
 
Suurin syy Katajaan tulemiselle oli kuitenkin mahdollisuus päästä korisliiga-joukkueen valmennustiimiin ja etenkin mahdollisuus oppia Head Coach Pekka Salmiselta. Toisaalta myös junioripuolen haasteet vaikuttivat minulle sopivilta, olinhan toiminut vastaavissa tehtävissä Oulussa jo useamman vuoden ajan. Vielä kun kotona kihlattuni näytti vihreätä valoa, niin oli aika vaihtaa farkut verkkarihousuun ja palata kotiseudulle Pohjois-Karjalaan.
 
Ensimmäinen suuri haasteeni on johdattaa A-poikien joukkue kohti SM-sarjaa, se on ollut joukkueen tavoite jo kaksi vuotta. Porukka on hitsautunut hyvin yhteen ja mukana on monta lupaavaa pelaajaa. Pari kuukautta olisi aikaa vetää nousujohteisesta treeniä ja väliin mahtuu muutama harjoitusturnaus, joissa saamme vähän paremman kuvan nykytilanteesta. Joka tapauksessa taistelemme paikasta SM-sarjaan ja uskon, että hyvällä pelillä olemme mukana kymmenen parhaan joukossa.
 
Syksyn lähestyessä toisena suurena tavoitteena on koulukoriksen käynnistäminen. Koulujen iltapäiviin sijoittuvien kerhojen ensisijainen tavoite on tuoda lajia tutuksi kaikille alueen lapsille ja saada sitä kautta enemmän harrastajia mukaan seuratoimintaan. Tämän lisäksi mukaan mahtuu tietenkin kaikenlaista muuta seuratyötä, joten töitä varmasti riittää...
 
Mukavaa alkavaa kautta kaikille ja nähdään kentällä!
 
Terveisin Ilkka
 


< Takaisin | Sivun alkuun