kataja basket club / juttuja & kuvia / tarinanurkka
< Takaisin

Kapteeni Lehtorannan mietteitä joulukuussa 2006

Sarjan puoliväli on nyt saavutettu ja joukkueen sijoitus on mikä parhain. Ainoastaan kolme tappiota ja sarjajohdossa. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohden.
 
Tämä syksy oli melko vastaava kuin viime vuonna. Minä ja Pete saavuttiin Joensuuhun vasta syyskuun puolenvälin jälkeen. Amerikkalaiset Marc "Markku" Axton ja Luke Lloyd olivat saapuneet vain pari viikkoa aikaisemmin (Clif melkein koko kesän Suomessa). Joukkueella oli aikaa valmistautua sarjan alkuun 1,5 viikkoa. Ensimmäinen cup-peli pelattiin kaksien yhteisharjoitusten jälkeen.
 
Täytyy myöntää, että oli vähän epäilevä tunne miten homma lähtisi rullaamaan. Jos edelliskausi alkoi hyvin, niin tämä kausi alkoi kyllä loistavasti ja on jatkunut koko syyskauden. Vaikka peli ei ole ollut valmista on joukkue pystynyt kääntämään tiukatkin pelit voitoiksi.
 
Joukkueen sisällä on ollut loistava henki ja se on näkynyt työmoraalina harjoituksissa ja pitkillä aamuntunneille venyneillä pelimatkoilla.
 
Isoin takaisku sattui heti sarjan alulle, kun Jyrin selkä ei kestänytkään pelaamista. Se harmitti koko joukkuetta. Terveenä tämä takamiesvirtuoosi on ehottomasti sarjan parhaita/paras. Mutta tuleen ei voi jäädä makaamaan ja tilalle saapui Mike "Mikko" Nurse. Mielestäni hän on hoitanut hommansa kunnialla juuri niinkuin on tarkoituskin. Moni muu amerikkalainen ei tyytyisi pelaamaan samalla tavalla ja se on ihailtavaa.
 
Eritoten syyskaudesta jää varmasti mieleen vieraspeliputki. Pelasimme 10 pelistä 8 vieraissa. Ja siitä saavutuksena 7 voittoa. Uskomaton suoritus kun vielä muistetaan, että lyhin pelimatka kestää yhteen suuntaan 3,5 tuntia ja pisin 8 tuntia. Onneksi joukkueessa on loistavia persoonia jotka pitivät henkeä yllä. Esim. Luken laulut -"suomeksi tietenkin"- ovat loistavia. Eikä kannata vähätellä Heinäveden lavojen partaveitsen Kinnusen Jannen Anne Mattila -covereita. Mutta videovastaavan paikka kyllä taitaa mennä uusiksi kevätkaudelle. (SORI Juke, ei kukaan jaksa katsoa "Tanssii susien kanssa" -elokuvaa kolmea kertaa syyskauden aikana, vaikka hyvä leffa onkin).
 
Nyt joukkue on vetäytynyt kukin tahoilleen viettämään ansaittua lepoa ja lataamaan akkuja kevättä varten. Homma jatkuu taas viikon päästä torstaina 28.12. harjoitusten parissa ja ensimmäinen peli on 3.1.2007.
 
Joukkueen ja itseni puolesta haluan toivottaa kaikille lukijoille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
 
Terveisin Sami Lehtoranta
 


< Takaisin | Sivun alkuun