Katajan B-poikajoukkueella tämä kausi alkoi jo viime keväänä. Kesä meni monella joukkueen jäsenellä koripallon parissa. Kesällä harjoittelimme siinä kahdeksan kertaa viikossa. Ohjelmassa meillä oli urheilukentällä juoksua, punttisalia, heittoharjoituksia ja salissa joukkueharjoituksia. Harjoitukset meillä oli neljänä päivänä viikossa kahdesti päivään. Kesän aikana tuli hiukan tuntumaa siihen, miltä tuntuu urheilla kokopäiväisesti. Kesä oli onnistunut ja en näe syytä miksi samanlaisia kesiä ei voisi tulla lisää. Suuri kiitos onnistuneesta kesäharjoittelusta valmentajillemme, erityisesti Kivijärven Antille. Hän jaksoi aina tulla vetämään harjoitukset. Ilman häntä olisi harjoitusten sisältö jäänyt suppeammaksi.
 
Tämä syksy on harjoiteltu entistä ahkerammin. Ei tietysti määrällisesti, mutta kovempaa. Harjoitukset meillä on tällä hetkellä neljästi viikossa, ja sama tahti jatkunee koko kauden.
 
Pelaamme taas tänäkin vuonna valtakunnallista 1.-divaria. Pelit meillä alkoi lokakuun lopulla Espoossa. Siellä menestys ei ollut hemaiseva, mutta kokemusta kertyi. Divarin toinen kierros pelattiin toissa viikonloppuna, meillä pelit olivat täällä Joensuussa. Saldona kotiturnauksesta on yksi voitto ja yksi tappio.
 
Nyt pääasiaan eli Kouvolan-turnaukseen.
 
Matkustimme Kouvolaan junalla, kanssamme matkusti myös Katajan 92-pojat. Heillä oli peli jo perjantai iltana, meillä vasta lauantai aamuna.
 
JKS K – Kataja 32-82 (20-45)
 
Turnauksen ensimmäinen peli on aina pieni arvoitus. Ei ole koskaan varmaa, miten ensimmäisessä pelissä pelaa, varsinkin aamulla.
 
Pelin juoni alkoi selviämään jo ensimmäisellä neljänneksellä. Me pelasimme ihan hyvin ja määräsimme pelin tahdin. Loppua kohden kasvatimme piste-eroa ottamalla riistoja ja juoksemalla nopeita.
 
Seuraava peli meillä oli vasta iltapäivällä, joten JKS -pelin jälkeen lähdimme syömään ja luokkaan makailemaan ja valmistautumaan tulevaan kamppailuun.
 
Kouvot – Kataja 70-38 (41-25)
 
Turnauksen ennalta kovin isäntäjoukkue asettui toisessa pelissämme vastaamme. Olimme käyneet katsomassa Kouvojen pelin EBT:tä vastaan aiemmin päivällä. Joukkue voitti pelinsä selvästi.
 
Pelissä pidettiin alussa kovaa vauhtia. Pysyimme kaverin vauhdissa ihan mukavasti, mutta koreja emme omista paikoistamme pystyneet tekemään. Kouvot sen sijaan pisti palloa kovalla prosentilla säkkiin. Muistan katsoneeni tulostaulua siinä vaiheessa, kun peli oli jotain 8-2 kotijoukkueelle.
 
Peli oli tavallaan aika selvä jo alusta asti. Pystyimme pitämään eron ihan siedettävänä puoliajalle (16pistettä). Pelissämme oli paljon parannettavaa ja muutamaa asiaa parantamalla olisimme voineet helposti päästä rinnalle, mutta meiltä ei siihen täällä kertaa ollut eväitä. Peli oli lopussa aikamoista pelailua, puolin ja toisin. Vastustaja vain pisti pallon lopulta useammin koriin kuin me.
 
Pelin jälkeen lähdimme suihkun ja ruokalan kautta kohti Valkealaa, jossa meillä oli vielä illan viimeinen peli. Matkalla pelipaikalle kuskimme (Valmentajan huomautus: Hurrin Antti) sai meidät todella hiljaiseksi, en muista yhtään niin hiljaista automatkaa niin isolla porukalla.
 
Namika Lahti L – Kataja 50-66 (29-33)
 
Vastus oli meille todella tuttu. Olemme pelanneet heitä vastaan jo monta kertaa emmekä ole vielä kertaakaan hävinneet. Tällä kertaa saimme tosissaan ahertaa voiton eteen.
 
Pelisali oli todella pieni. Sen pienuudesta johtuen jäi lämmittely aika minimaaliseksi.
 
Peli alkoi tasaisesti ja teki loppupelistä kiinnostavan. Meidän peli oli aika sekaisin. Emme olleet kovin valmiita pelaamaan ja korin teko oli meille todella vaikeaa. Koko pelin ajan yritimme vain päästä pelaamisessa omalle tasollemme. Pikku hiljaa me onnistuimme siinä. Peli oli aika tasainen, puoliajalla johdimme neljällä pisteellä. Jossain vaiheessa kaverit sanoivat meidän olleen häviöllä 11 pistettä.
 
Pelin ollessa suunnilleen tasan, alkoivat lahtelaiset viritellä prässiä ja puolenkentän 3-1-1 paikkaa. Niistä ei onneksi ollut meille sen suurempaa ongelmaa. Peli päättyi lopulta meidän 16 pisteen voittoon.
 
Lauantain ilta meni toipuessa päivän peleistä ja diskossa. Puolen yön tienoilla huoneessa tunnelma oli suorastaan hilpeä. Yöunet siinä kyllä jäivät aika lyhyeksi, sillä aamulla odotti herätys jo kuudelta. Sen ei menoa annettu haitata, päinvastoin.
 
Kataja – EBT 67-28 (30-14)
 
Aamulla kävimme tuttuun tapaan hiukan kävelemässä ja syömässä. Syönnin jälkeen jokainen raahautui viereiseen Mansikka-ahon halliin aikanaan. Joukkueena aloitimme lämmittelemään siinä 25 min ennen peliä.
 
EBT:tä vastaan pelasimme jo tänä kesäloman lopulla Delfiini-turnauksessa. Silloin voitimme heidät, samalla suunnalla pysyimme Kouvolassakin.
 
Panoksenamme pelissä oli välieräpaikka. Halusimme sinne ja niin halusi varmasti vastustajakin. Peli oli ehkä hivenen hermostunutta. Vastustaja hermoili ehkä hivenen enemmän kuin me. Hyökkäyspäässä pelasimme ihan hyvin. Pääsimme hyviin korintekotilanteisiin, joista saimme palloa koriin. Puolustus oli meiltä ihan hyvää. En muista koskaan vastustajan jääneen neljään pisteeseen ensimmäisellä neljänneksellä. Siinäpä se peli sitten olikin.
 
Peli meni hieman pelailun puolelle puolin ja toisin. Yritystä ei kuitenkaan puuttunut kummaltakaan joukkueelta, kiitos katsomossa istuneille tytöille. Aamupalalla vastustajat puhelivat hiukan siihen suuntaan, että olisi yleisöä tulossa katsomaan. Lupasimme tietysti tehdä osamme yleisön viihdyttämiseksi, mutta se taisi unohtua siinä vaiheessa, kun tytöt sinne katsomoon istahtivat.
 
Näin jälkikäteen täytyy sanoa, että pelin olisi ollut hyvä olla jo lauantaina, niin olisi diskossa riittänyt hiukan enemmän vientiä, mutta eiköhän se tästä.
 
Välieräpelissä vastassamme oli Riihimäen Kolmoskorin. Kyseistä joukkuetta vastaan olimme 91-ikäluokassa pelanneet kerran aikaisemminkin, silloin hävisimme heille Vantaalla. Siitä pelistä on jo kulunut pitkän aikaa, ja halusimme Finaaliin!
 
Ennen peliä lämmittelimme tuttuun tapaan juoksemalla hiukan koordinaatiojuoksuja käytävällä. Tavallisesti joudun kapteenin ominaisuudessa patistelemaan joukkuekavereitani lämmittelemään. Ennen välieräpeliä kaikki olivat intoa täynnä ja lämmittelivät mielellään. Kaikki tiesivät mitä tekivät ja hommassa oli tekemisen meininkiä. Juostuamme venyttelimme ja mietimme, mitä sanottavaa Kivellä olisi meille.
 
Kouvojen raivattua tiensä finaaliin pääsimme kentälle juoksemaan lay-uppia.
 
Kolmoskori – Kataja 41- 57 (32-23)
 
Peli alkoi taas tuossa tuokiossa. Pelin alku oli aika tasainen. Pian alkoi kuitenkin Kolmoskorin näytös. Me seurailimme ihmeissämme vierestä, kun he menivät menojaan. (Myöhemmin päivällä kuulin kun JKS:sän valmentaja kertoi välierästä. Hän sanoi Kolmoskorin johtaneen peliä 16pistettä, siinä vaiheessa hän oli lähtenyt syömään.) Kolmoskori pääsi karkaamaan ainakin 16pisteen päähän. Pikku hiljaa me aloimme heräilemään peliin ja saimme eroa vähän kerrassaan kiinni. Puoliajalla tilanne oli Kolmoskorille 32-23.
 
Kolmen minuutin puoliajalla (ihmeellisen lyhyellä sellaisella) meistä löytyi halua taistella pelin voitosta. Kolmannelle neljännekselle lähdimme siis hienoisesta takaa-ajoasemasta. Pääsimme nopeasti aivan iskuetäisyydelle, muutaman hassun pisteen päähän. Sellaisena ero pysyi viimeiselle kymmenelle minuutille lähdettäessäkin. Sitten vain pelasimme omaa peliämme ja pääsimme rinnalle ja jossain vaiheessa ohikin. Peliä pelattiin pitkään kori korista ja hammas hampaasta periaatteen mukaan. Vahvin muistikuva pelistä on silloin, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä 2.52. Siinä kohdassa otti Kolmoskorin valmentaja aikalisän, heidän ollessa kuudella pisteellä häviöllä. Loppu sitten heitettiin vapareita ja ero kasvoi kasvamistaan. Peli oli siinä. Olimme voittaneet välierän ja pääsimme Finaaliin!!! Pelimme ei ollut huonoa, muttei mitään loistavaa. Tärkeintä oli, että uskoimme koko ajan tekemiseemme, tällä kertaa se riitti.
 
Jos aamulla oli pelin jälkeen kopissa hilpeä tunnelma, niin oli tunnelma vielä iloisempi Kolmoskori- pelin päätyttyä. Syömässä ollessamme piti meidät palauttaa maanpinnalle. Vastaan tulisi Kouvot, jolle hävisimme alkusarjassa 32 pistettä. En ole täysin varma, oliko tuo tieto meille hyvästä vai pahasta.
 
Syönnin jälkeen kävimme hakemassa kamamme aiemmin siivoamastamme luokasta ja siirryimme jo niin tutuksi tulleeseen Mansikka-ahon halliin. Siellä katsoimme pelejä ja odotimme tulevaa finaalia. Juuri siellä kuulin JKS:sän valmentajan kertovan pelistä. Tuntui älyttömän hyvältä kuulla, kun omasta joukkueesta puhuttiin siihen sävyyn: "Kun Riihimäki johti 16pistettä lähdin syömään. Jotain ihmeellistä siellä tapahtui, kun Kataja vielä voitti sen pelin." Siinä lähes suora lainaus valmentajan puheesta.
 
Ennen peliä meidän piti taas alkaa lämmittelemään tavalliseen tapaan, mutta lämmittelystä tuli hiukan puolinainen. Lämmittelyn aloituksesta myöhästyttiin jo monen monta minuuttia. Sitten kun lämmiteltiin, lämmiteltiin niin päin hanuria kuin olla ja voi. Osa lämmitteli jotenkin, osaa kiinnosti enemmän meneillään oleva pronssipeli ja jotakuta varmaankin kotimatka. Kapteenina minun olisi tietysti pitänyt laittaa heidät lämmittelemään paremmin, mutta siinä vaan sattui olemaan all possible problems. Siinä vaiheessa, kun alkaa joukkuekaverit puoli tuntia ennen finaalia edes laskemaan leikkiä, että "Ketkäköhän kaikki meistä pelais jos me ei pelattas", alkaa siinä moni miettiä syntyjä syviä.
 
Kouvot – Kataja 74 – 44 (40-22)
 
No peli alkoi taas tuota pikaa. Kaikista oli aistittavissa jännittyneisyyttä. Itse yritin rentoutua ja tuli siinä haukoteltuakin, siinä vaiheessa kello oli hiukan yli viisi. Peli ei olisi missään nimessä ansainnut Finaalin arvoa. Niin tylsistyttävää koripallopeliä en muista kokeneeni koskaan. Pelin alussa kotijoukkue teki selväksi, kuka täällä määrää.
 
Kouvojen heittäessä vapaaheittoja muistan katsoneeni tulostaulua, ja taululla oli tylyt lukemat, 8-0, pelattu pari minuuttia. Siinä vaiheessa mieleen pyrki ajatus, pelataan ja katsotaan miten käy.
 
Meidän päästessä hyökkäämään menetimme pallon melkein heti päästyämme etukentälle, teimme joka käsittämättömän virheen (esim. askeleet) tai pallo vietiin meiltä käsistä. Ero oli kuitenkin koko ajan otettavissa kiinni. Se taisi olla siinä kymmenen pistettä tai hiukan enemmän ensimmäisen erätauon aikaan. Tuolloin Kivi vain sanoi, että aletaan pelaamaan. Sama viesti toistui tauolta toiselle. Puoliajalla ero oli 20 pistettä. Me vain emme päässeet koko pelin aikana peliin sisään. Jos Kouvot olisivat olleet pelissä toden teolla sisällä, he olisivat lyöneet meidät vaikka sadalla pisteellä.
 
Pelin päätyttyä saimme hopeiset mitalit kaulaamme. Suihkun kautta pääsimme lähtemään kohti juna-asemaa. Asemalle saimme kyydin turnauksen kuljetuksista vastanneelta linja-autoyrittäjältä. Kiitokset hänelle. Bussissa puitiin tulevana keskiviikkona pelattavaa Kataja-Kouvot peliä. Onneksi tulos oli erilainen keskiviikkoisessa pelissä.
 
Junan lähtöön oli vielä reilu tunti, kun saavuimme asemalle. Sinä aikana jokainen teki mitä halusi. Itse kävin syömässä. Siinä syödessä oli hyvä miettiä, mitä viikonlopusta jäi käteen. Päällimmäisenä oli tietysti finaalin häviö. Ensimmäisestä Kouvojen kohtaamisesta jäi mieleen, että se joukkue voitaisiin voittaa, jos päästään pelaamaan heitä vastaan vielä uudestaan. Tuli siinä pelin jälkeen esitettyä tervettä uhoamista. Finaali oli toivottu revanssi, missä oli tarkoitus lähteä kamppailemaan voitosta. Siitä ei vaan tullut oikein mitään. Jokaisella alkoi tankissa bensa loppumaan. Kuusi peliä kahdessa päivässä oli kova urakka. Finaalissa sitten oli niin henkiset kuin fyysisetkin voimavarat käytetty loppuun. Itse ja kaikki muutkin ovat uhranneet koripallon eteen paljon, todella paljon. Ihmettelen syvästi sitä, että miten ei voi harmittaa yhtään, jos pelataan koripallouran hienoimmalla hetkellä päin mäntyä ja hävitään peli taistelematta. Pelissä oli sentään yleisöä ainakin sata henkeä ja me emme viitsi edes yrittää pelata. No parempi finaali ja muistella Nordea- turnauksesta välieräpeliä. Siinä pelissä me halusimme voittaa ja teimme sen eteen töitä.
 
Tiedän, ettei tällaisista asioista kuuluisi niin huudella, mutta toivon meidän ottavan oppia menneistä peleistä. Itselleni tämä kirjoittaminen on hyvä tapa käydä pelejä läpi, nykyään alkaa vain aika olemaan aika kortilla. Tämä kirjoitus on hiukan tällaista lämmittelyä. Katsotaan tulevaisuuteen ja mitä se tuo tullessaan.
 
Turnauksen lopullinen järjestys:
1. Kouvot
2. Kataja
3. JKS M
 

Kuvassa Katajan B-pojat Nordean turnauskokoonpanossa: takana Roope Kinnunen (14), Joonas Siitonen (10), Niko Haurinen (25), Jukka-Matti Turtiainen (13), Antti Kivijärvi (valmentaja), edessä Mikko Kiesi (12), Riku Heinonen (7), Ville Kinnunen ja Mikko Koskela.
 
Kuten tarkkaavaisimmat varmasti huomasivat, Ville Kinnusta ja Riku Heinosta ei esiinnyt tämän vuoden joukkuekuvassamme. Ville on Janne Kinnusen pikkuveli ja pelaa vielä Heinävedellä, toivottavasti näemme hänet tulevina vuosina seurassamme. Kiitokset hänelle mukanaolosta, toivotan hänet tervetulleeksi joukkueeseemme myös tulevaisuudessa. Riku taas löytänyt harjoitukset iltojen pimetessä. On mukavaa taas pelata hänen kanssaan. Kun Ville ja "Heikki" ovat samassa joukkueessa ja huoneessa, ei vapaa-aikana pitkästy.
 
Kiitos kaikille mukana olijoille ja turnauksen järjestäjille. Roopea saatte kiittää siitä, että tämä tuli ylipäätään kirjoitettua, lupasin hänelle kirjoittavani turnauksesta jos pääsemme mitalleille.
 
PS. Joitakin varmasti kiinnostaa miten 92-pojat pelasivat. Heille turnaus oli totuttelua kovemmista peleistä. Vastassa heillä oli mm. Salon Vilpas ja isäntäjoukkue Kouvot. Heidän ja meidänkin iässä pelattujen pelien määrällä on suuri vaikutus peleissä pärjäämiseen. Kovuus Etelästä tulevilla joukkueilla on aivan eri tasolla. Pikku hiljaa siihen kyllä tottuu. Pojat jäivät viimeisiksi turnauksessa, mutta viides sija oli heillä kahdesta pisteestä kiinni. 92syntyneiden poikien lisäksi heidän joukkueeseensa kuului käsittääkseni ainakin kaksi 93-syntynyttä peluria.
 
Juttu ja kuva: Jukka-Matti Turtiainen, Kataja, B-pojat
 

---