kataja basket club / juttuja & kuvia / tarinanurkka
< Takaisin

C-91 -pojat Vantaalla Pussihukka-turnauksessa 28-30.01.2005

Olimme viime viikonloppuna Vantaalla Pussihukka turnauksessa. Pelit menivät ihan hyvin. Sijoitus olisi tietysti voinut olla parempikin. Matka oli todella antoisa, monessakin suhteessa.
 
Perjantai
 
Lähdimme perjantaina siinä puolen päivän maissa. Rautatieasemalla me olimme vähän ennen kahtatoista. Juna läksi siinä kymmenen yli kaksitoista kohti Helsinkiä.
 
Paikkamme oli yläkerrassa. Istuimme kaikki peräkkäisillä paikoilla. Matkalla äänestimme joukkueellemme kapteenin. Äänestyksen tulosta tosin emme tienneet vasta kuin seuraavana päivänä.
 
Matka oli ihan hauska. Jossain vaiheessa pojat kävivät ravintolavaunussa juomassa kahvia. Siellä heillä meni aika pitkään. Itse lueskelin aika paljon.
 
Taisimme olla Pasilassa siinä puoli kuusi. Sieltä jatkoimme matkaamme paikallisjunalla Louhelaan. Siellä menimme kisatoimistoon ilmoittautumaan. Kisatoimistosta jatkoimme pikkubussilla Martinlaaksoon. Koulusta ei ole ihan täyttä varmuutta, mutta se oli siinä Mika Häkkisen aukion vieressä. Veimme tavaramme huoneeseemme ja läksimme pelipaikalle.
 
Pelipaikkana toimi kauppatieteenlaitos, tai joku sellainen. Taisi olla Mercuria. No pääasia oli salissa. Se oli ihan kiva. Ei valittamista, muttei mitään hemaisevaa. Korit olivat ehkä hiukan matalammalla, kuin mitä on korkeimmillaan ollut, mutta kaikille se on sama.
 

 
Pelivarusteet vaihdettuamme, menimme hiukan juoksentelemaan. Juoksimme niin, miten mieleen pälkähti. Erilaisia juoksukordinaatio juttuja, eli polvennosto-, pakarajuoksuja, eri näköisiä hyppelyitä jne. Tämmöinen lämmittely toistui pelistä toiseen. Lämmittely alkaa pikku hiljaa korostua kaikessa urheilussa, ainakin omalla kohdalla. Sen huomaa aina kentälle astuessa, onko lämmin vai ei. Lihakset toimivat huomattavasti tehokkaammin ja paremmin, kun ne ovat ns. lämpimät. Lämmittely myös pienentää loukkaantumisriskiä.
 
Kentälle pääsimme yllättävänkin aikaisin, kahtakymmentä minuuttia ennen pelin alkua. Juoksimme ley-uppeja, kuten tavallista. Venyttelimme hiukan ja taas hiukan juoksimme.
 
Vastaamme turnauksen ensimmäisessä pelissä asettui Orimattilan JYMY. Voin sanoa, ettemme olleet ainakaan lyhyempiä. Muusta en nyt niin mene sanomaan.
 
Aloitusheitto nousi pian ilmaan. Sen me periaatteessa voitimme, mutta pallo meni suoraan vastustajan hyppysiin. Peli oli osaltamme aika hermostunutta. Se ei aina niin luonnollista. Puoli aikaan asti pysyttelimme aika tasoissa. Korin teko tilanteita saimme luotua ihan hyvin, muttemme saaneet niistä kauhean hyvin palloa koriin. Toisella puoliajalle ero vain repsahti. Vastustaja teki suunnilleen saman verran pisteitä, kuin mitä ensimmäiselläkin neljänneksellä.
 
Pelin alussa säikähdimme jotain. Meiltä loppui itseluottamus. Emme luottaneet itseemme, kuten olisi pitänyt. Meille sattui muutama menetys ja vastustaja teki niistä lähes aina pari helppoa pistettä. Toisekseen JYMY juhli aivan liikaa omalla puolustuskorillamme, Emme saaneet omia puolustuspään levypalloja. He pääsivät aina yrittämään korin tekoa ainakin kahdesti. Me taas emme niin kunnostautuneet heidän korillaan. Siinä tulee jo aika paljon tasoitusta, mutta se on kiinni vain meistä itsestämme.
 
Tappio pelin jälkeen lähdimme isän kanssa setäni luokse Helsinkiin. Matka oli tällaiselle "maalaispojalle" aika moinen kokemus. En nyt sanoisi että olisin epäluuloinen, mutta hiukan pelottaa se porukka, joka siellä päin liikkuu. Lähijunassakin oli aika meininki, kun vertaa kotoisiin busseihin, tosin en ole täällä matkustanut samaisena ajan kohtana. Kokemus sinänsä.
 
Lauantai
 
Lauantai aamu näytti ihan valoisalta. Olo oli suorastaan virkeä. Vastassa olisi venäläinen Vasiltrovski. Heistä ei ollut muuta tietoa, kuin että Kolmoskori voitti heidät.
 
Helsingistä läksimme Vantaalle taas paikallisjunalla. Tuli hiukan sählättyä asemalla, kuten tavallista, menimme ensimmäiseen junaan, joka oli lähdössä siihen suuntaan. Junan ikkunasta katsellessani huomasin, että viereinen junahan olisi täyttymässä. No ajattelimme istua siinä, uudemmassa junassa. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että siirrymme aikaisemmin lähtevään junaan. Ulos päästyämme huomasin, että juuri se viereinen juna lähtee. Ei siinä muu auttanut, kuin siirtyä takaisin samaan junaan.
 
Jäimme junasta Martinlaakson asemalla. Asemalta suuntasimme majoituskoululle. Siellä tapasimme osan joukkueestamme ja valmentaja, jotka olivat seuraamassa peliä. Tuota pikaa läksimme pelipaikalle. Pelipaikkamme oli samainen koulu.
 
Tällä kertaa saimme vastaamme venäläisen vasiltrovskin joukkueen. Peli oli aika tasainen. Pelin puoliajalle mentiin venäläisten johtaessa hiukan. Aloimme pikku hiljaa ottamaan eroa kiinni ja lopulta menimme ohi. Pelasimme hyvin. Puolustimme hyvin, saimme otettua muutaman riiston, joista saimme helppoja pisteitä.
 
Vastapuolen pelissä oli eräs ei niin usein nähty taktiikka. Aina kun vastustajan eräs pelaaja oli kentällä, hän jäi heidän hyökkäyksissään omalle vaparille. Tämä antoi meille oivan tilaisuuden tuplata pallo aina, kun se ylitti puolen kentän. Se helpotti urakkaamme selvästi. Voitimme peli reilulla kymmenellä pisteellä.
 
Ulkona kun odottelimme kyytiä syömään, niin oli porukka aika iloisella tuulella. Valmentajan mukaan leijuimme ½metriä maan pinnasta. Kyydit tulivat pikapuolin ja lähdimme syömään. Ruokailumme oli eräällä Ammattikoululla. Samaisella koululla pelasivat vanhimmat juniorit siinä turnauksessa. 89-sarja oli kuulemma todella kovatasoinen, melkein kaikki SM-sarja joukkueet. Meno ainakin näytti kovalta. Ennen kuin menimme katsomaan pelejä, niin kävimme syömässä. Ruokana taisi olla stroganoffia. Ruoka oli ihan hyvää. Syömisen jälkeen katsoimme yhtä peliä, siihen asti kunnes kyytimme tuli.
 
Kolmas peli oli Kolmoskoria vastaan. Minua hiukan harmittaa joukkueemme asenne, heti yhden voitetun pelin jälkeen. Kyllä se puolituntia riittää lämmittely ajaksi, kuulin kun sanoin että lähdetään lämmittelemään. Siinä vaiheessa kun kiinnostaa kentällä meneillään oleva peli huomattavasti enemmän, kuin mitä oma tuleva peli, niin lähtökohdat tulevaan peliin ovat aika huonot. On se tietysti totta, että puolenkin tunnin lämmittely voi riittää, mutta jos silloin kun pitäisi juosta niin vain pomputellaan palloa ja hypitään. Se on minusta hiukan kummeksuttavaa. Mitä valmentajamme on puhunut perusteiksi kahden tunnin harjoituksille, niin sieltä on kuulunut, että pitäisi lämmitellä vajaa tunti ennen pelin alkua. Se on nyt mennyttä. Toivottavasti otetaan siitäkin opiksi ja ajatellaan enemmän itseämme ja myös joukkuetta. No kentälle päästyämme aloimme normaaliin tapaan juosta. Sekin oli ehkä hiukan löysää, mutta parani pikkuhiljaa.
 
Tämä peli oli ensimmäinen, jossa valmentaja sanoi meille, ketä kenenkin on puolustettava. Tai no Kivimies sanoi vain kaksi, muut sovimme itse.
 
Peliin lähdettäessä meillä oli vielä toivo lohkon voitosta. Ehkäpä siitä tuli meille pieniä paineita. Toivottavasti ei.
 
Meille oli hiukan hankalaa saada peli toimimaan, sillä nyt kentällä peli ei oikein tullut itsestään, vaan siitä piti tehdä toimiva. Se tukkeutui siihen, että pelkäsimme ajaa korille. Korin alla hiukan pelkäsimme vastustajan pitkää pelaajaa, joka blokkasi meidät muutamasti ihan komeasti. Pelkoaan oppii kuulemma hallitsemaan ajan myötä, koripallossa tällainen pelko kuluu kokemuksen myötä pois, sinulle tulee itseluottamusta tehdä asioita. Niin se on tässäkin asiassa.
 
Henkilökohtaisesti olen mielestäni löytänyt edellä mainitussa tilanteessa "sisäisen rauhan" B-pojissa on tullut saatua paljon palloa päin näköä. Yleensä siinä vaiheessa kuin sinut on blokattu muutaman kerran, niin ei kyllä tule enää mentyä sinne korille.
 
Ei se tietysti kovin mukavalta tunnu kun heittämäsi pallo lentää ties minne, voin sanoa että kokemusta löytyy. Pitää vain yrittää. Kun saat puolustajalle kerättyä pari virhettä torjunta tilanteista, niin hiukan se tilanne helpottuu, luonnollisesti.
 
Sitä on sinulla kuitenkin hyökkääjänä niin paljon vaihtoehtoja pelatessasi puolustajaa vastaan. Jo koripallon säännöt pyrkivät auttamaan sinua korin teossa. Niitä pitää vain osata hyödyntää. Sitä ei tietysti voi alkaa ajatella siinä tilanteessa paljoa, sen pitää tulla luonnostaan. Asiaa voi käydä kuitenkin mielessään jo ennen peliä ja pelien jälkeen.
 
Peli käsikirjoitus oli aika yksinkertainen. Kolmoskori kasvatti meihin tasaisesti eroa. Toisella neljänneksellä saimme hiukan kurottua eroa kiinni, mutta sitten se jäi siihen. Siinä kohdassa meillä ei ollut sitä tietynlaista voitontahtoa. Kun duunia olisi pitänyt toden teolla tehdä, niin me tyydyimme normaaliin puolustukseen. Tämä oli sellainen peli jossa suorituksen tasoa olisi pitänyt nostaa. Me pelasimme aika perus pelin, sillä ei aivan voiteta Kolmoskorin tasoista joukkuetta. Lähelle me kuitenkin pääsimme.
 
Henkilökohtaisesti kyseinen peli herätti paljon tuntemuksia. Mikäli ollaan toden mukaisia, niin kyllä viidennen virheen jälkeen meinasi vaihtopenkillä tulla tippa linssiin, ja kai se ainakin jossain määrin tulikin.
 
En tiedä rikoinko nyt niin kauheasti, totta kai minä rikoin kun tuomari niin sanoo. Se hiukan lohduttaa aina jos tietää todella rikkoneensa tilanteessa, kun saa virheen, nyt en ehkä ihan aina tiennyt. Totta kai tulee tilanteita joissa rikkoo epähuomiossa, mutta tällä kertaa se korostui siinä, kun puolustettavani otti paljon ratkaisuja. Tämä on tietysti jossittelua, monille =valitus. Onhan tämä tietysti valitusta, tai itkemistä, mutta jos en niitä tähän kirjoittaisi niin ei kyllä tulisi kertaakaan mietittyä asiaa. Täytyy antaa tunnustusta vastapelurille, hän oli varmastikin yksi parhaista pelaajista joita olen puolustanut. Tällä kertaa hän voitti, toivottavasti ensikerralla tilanne on toinen. Kun vielä spekuloidaan viimeistä virhettä. Tässä oli tilanteeni, minulla oli neljä virhettä. Joukkueemme tavoitteena oli hiukan prässätä, saada muutaman helpon korin ja nousta voittoon. Oman vaparin jälkeen vastapuolen peluri saa levypallon, mitäs muuta nyt tekisin kuin menisin "päälle". Kaveri vie pallon syliin ja olen nyt siinä, täytyy myöntää että kai sitä vähän ronkki, mutten ainakaan tavallista enemmän. Pilli soi, yllättäen. Siinä vaiheessa kyllä hiukan ketutti. Ainakaan minusta tilanne ei ole kauhean helppo, on neljä virhettä ja pelata pitäisi. Ei sitä pelaamista nyt niin pitäisi lopettaa ja kääntyä pois. Tietysti pitää vähän laskea sitä tekemisten aggressiivisuutta, mutta, mutta. No se peli on ollutta ja mennyttä. Ensi kerralla.
 
Vasta pukuhuoneessa todellisuus iski meidän päälle. Sitä jouduttiin aika peräpään sijoille. Siinä vaiheessa vasta sitä tarvittavaa energiaa alkaa löytymään, se vaan oli hiukan liian myöhäistä. Kannustamassa olleet vanhemmat sanoivat meidän pelanneen hyvin, sillä hetkellä se ei paljoa lohduttanut. Nyt jälkikäteen ajateltuna pelissä oli paljon hyvää. Tappio on aina tappio.
 
Pelin jälkeen oli koko ilta aika tehdä mitä halusi. Kävimme isän kanssa surullisen kuuluisassa Myyrmanin ostoskeskuksessa.
 
Illalla suurin osa meistä oli heittelemässä koulumme salissa, Riku taisi olla ainut joka kävi diskossa. Ilta meni ihan mukavasti.
 
Sunnuntai
 
Aamulla heräsimme siinä kuudelta. Se tuntui alkusi hiukan ylivoimaiselta. Meillä oli puoli tuntia aikaa, ennen kuin pikkubussit tulisivat hakemaan meidät syömään. Siinä välissä moni alkoi jo hiukan laittelemaan tavaroitaan kasaan.
 
Syömästä menimme suoraan pelipaikalle, se oli se samainen koulu kuin millä me olimme pelanneet kaikki aiemmatkin pelimme. Saimme odotella jonkin aikaa ennen kuin pääsimme pukukoppiin. Vaihdoimme pelivarusteet ja läksimme lämmittelemään.
 
Vastaamme asettui Kouvolan Kouvot.
 
Peli oli meiltä sellaista hakemista. Taas kerran vastustaja sai aika helposti meidän päässämme levypalloja. He olivat jonkin verran nopeampia ja käyttivät sitä myös hyväkseen. Hyökkäys päässä he ajoivat paljon. Meillä tuli apu silloin tällöin ja jos se tuli niin ei ollut ainakaan avun apua. Ei tämä peli kuitenkaan puolustuspäähän ratkennut. Hyökkäys päässä tyydyimme pyörittelemään palloa kaarella. Meillä ei ollut minkäänlaista uhkaa korille. Kun saimme pelattua pallon sisään, vastustaja tuplasi tai triplasi pallon aika menestyksekkäästi. Siinä tuli hyvää harjoitusta sisältä ulos syöttämiseen. Muutamia kertoja saimme pelattua pallon sisältä ulos ja hyvästä syötöstä kolmonen pohjaan.
 
Peli oli ihan hyvä, vaikka eihän se lopputulos niin tyydyttänytkään.
 
Pelin jälkeen lähdimme kämpille, jonka siivosimme. Siivouksen jälkeen ei ollut muutakaan tekemistä, kuin lähteä seuraamaan pelejä.
 
Kävimme syömässä ja syömästä menimme taas koululle. Siellä katselimme pelejä ja sieltä läksimme taas pelaamaan.
 

 
Vastassamme oli melkeinpä seinänaapurimme. Sellainen joukkue joka oli meille hiukan enemmän kuin pelkkä vastustaja. Onhan meidän toinen valmentaja, Kosu, lähtöisin Lahdesta. Kuten myös mini-poika aikainen valmentaja Jouni. Edelliseen viitaten, meidän tuleva vastustaja oli Namika Lahden 91.
 

 
Mini-poika ajoista monet ovat kaipailleet suorastaan legendaarista roskis-treeniä. Täytyy kyllä myöntää, että siitä on ollut hyötyä ja on edelleen. Pitäisi itsekkin henkilökohtaisesti harjoitella niin, vieläkin. Perusasioita.
 

 
Ennen peliä lämmittelimme, luonnollisesti. Taas kerran minusta tuntui, että pojat eivät arvosta lämmittelyn tärkeyttä, silloin ei lämmitellä hyvällä asenteella, kuin ollaan varmoja voitosta. Lainaten Mäkkäriä, se kostautuu. On tietysti muistettava, ettei sitä olla ihan niin energisiä kuin ensimmäisessä pelissä, olihan tuleva peli kuitenkin viides parin päivän sisällä. Se alkaa jo hiukan tuntumaan jaloissa.
 

 
Itse peli oli ihan hyvää vääntöä. Puolustuksessa meillä oli yksi suuri ongelma, annoimme vastustajalle hirmuisen vauhdin ja yritimme pysäyttää heitä vasta puolen kentän tienoilla.
 
Hyökkäyksessä meillä oli ihan iloista peliä. Sooloilimme ehkä kuitenkin hiukan liikaa.
 

 
Peliin oli ihan hyvä lopettaa turnaus.
 
Pelin jälkeen läksimme majoituskoulullemme. Siellä oleilimme käytävässä puoli tuntia ja läksimme juna asemalle. Martinlaakson asemalta menimme paikallisjunalla Pasilaan, jossa olimme reilun tunnin. Sinä aikana kävimme kaupassa ja söimme. Sitten vähän vaille kuusi nousimme Joensuuhun vievään junaan. Junamatka meni ihan hilpeissä tunnelmissa. Pojat väsäsivät omat pelikortit matkan aikana, pitihän sitä päästä pelaamaan pokeria ja putsaamaan kaveri ylimääräisistä kolikoista. Matkan loppu vaiheessa leikittiin sitten valmentajaa, ja piirreltiin fläppitaululle erilaisia peli kuvioita. Matka sujui ihan mukavasti. Suosituin matkaeväs oli varmasti sipsit. Sen kyllä huomasi, kun katsoi istumapaikkojamme.
 
Turnaus oli hyvä tasomittari meille. Meillä ei ollut ihan täyttä varmuutta tasostamme, nyt tiedämme sen. Pelit olivat ihan tiukkoja ja kehittäviä. Ne vain hävittiin. Ei se kuitenkaan ollut kovin kaukana, ne paremmat sijoitukset. Hiukan kun olisi ollut enemmän huolellisuutta, niin niitä pelejä olisi voitu voittaa hiukan enemmänkin. Tällä hetkellä tiedämme mitä pitää parantaa tulevaisuudessa. Onneksi on tulossa Eastern Tournament. Pääsiäisenä pääsemme näyttämään todellisen tasomme. No, olihan tämä sijoitus kymmenen huonommalla puolella tämän hetkinen tasomme, mutta aika näyttää.
 
Kiitokset kaikille järjestäjille, katsojille, valmentajalle, joukkueenjohtajallemme ja pelikavereille hauskasta turnauksesta. Sain kunnian toimia turnauksen ajan kapteeninamme, kiitos luottamuksesta. Suuntamme on ylöspäin.
 
Kuvista kuuluu kiittäminen isääni ja Hannun isää, kiitos.
 
- Jukka-Matti Turtiainen, Kataja/C-pojat (väliotsikot Verkkotoimituksen)
 


< Takaisin | Sivun alkuun