Karjalainen/Petri Siitonen 10.10.2003

Martti Hämäläinen on nähnyt joensuulaisen koripallon alkutaipaleesta tähän päivään. Kaikki, jotka tuntevat paikkakunnan koripallohistorian, tietävät "Mapin" merkityksen sen syntymiselle.
 
Otsikon lause on vain yksi niistä sutjauksista, joita Hämäläisen suusta syntyi vuosien saatossa.
 

Katajan SM-sarjaan pyrkivä joukkue v. 1968. Takana (oik.) valmentaja Iiro Kuivalainen. Pelaajat edestä vas.: Martti Hämäläinen, Pentti Repo, Heikki Härkönen, Markku Hoikkala, Kari Vakkuri, Pekka Litmanen ja Leo Aalto. Kuvasta puuttuu Eero Oksava.
 
Mapi Hämäläinen tutustui uuteen lajiin nimeltä koripallo 1950-luvun alussa.
 
– Lyseossa pelasimme koripalloa Ilmari Jokisen johdolla. Into oli kova, jopa ruokatunnit kisailtiin luokkien välisiä sarjoja, Mapi muistelee.
 
Vuonna 1954 pääosin Lyseon pojista koostuva A-poikajoukkue ilmoittautui ikäluokkansa SM-sarjaan.
 
– Katajalla ei ollut varaa pistää meitä sarjaan, niinpä pelasimme Pyhäselän Reiman väreissä.
 
Niittylahteen oli valmistunut pari vuotta aikaisemmin uusi halli, jossa Reima pelasi kotiottelunsa.
 
– Sarja pelattiin cup-muotoisena ja pääsimme aina finaaliin asti. Vastassa oli Karhun Pojat Helsingistä. Tarina kertoo, että koripalloliitossa oli kaivettu ennen loppuotteluja kartta esille ja etsitty, että missähän se Pyhäselkä oikein sijaitsee, Mapi virnuilee.
 
Yleisurheilu loppui loukkaantumiseen
 
Liikunnallisen nuorukaisen urheilijan ura alkoi yleisurheilun parista. Mapi osallistui vuonna 1951 koulujen maastojuoksukilpailuun voittaen koko kisan.
 
– Lehdessä luki nimen perässä pelkkä "villi", koska minulla ei ollut vielä seuraa.
 
– Seuraavana päivänä kysyttiin Katajaan ja siitä alkoi 40 vuotta kestänyt katajalaisuus, Hämäläinen kertoo.
 
Lahjakas yleisurheilija kellotti Valkeakosken 1956 SM-kisojen ruotsalaisviestissä 400 metrillä osuutensa kovimman ajan 49,9. Oma virallinen ennätys on 51,4 sekuntia.
 
– Menin samana vuonna lukemaan jumpalle ja kokeilin myös 400 metrin aitoja. Uusi matka sujui hyvin, juoksin sen aikaan 57,5. Niinpä minulle suositeltiin sitä matkaa.
 
– Jouduin liian kovan voimaharjoittelun uhriksi ja polvet hajosivat. Juokseminen jäi, ja kun sain paikat kuntoon palasin koripallon pariin.
 
Viimeisen kautensa koripalloparketilla pelaajana Mapi vietti Katajan SM-sarjajoukkueen kapteenina 1969–70.
 
– Pelasin vielä jäähdyttelijänä Konkareiden riveissä. Ilomantsissa jouduin kentälle, ja kun oma kunto ei enää ollut huipussa "jäädytin" peliä oikein kunnolla. Kuulin seuraavalla viikolla, että vastustaja oli vilustunut ottelussa, Mapi nauraa.
 
Paljon erittäin hienoja muistoja
 
Kun oma pelaajaura oli ohi alkoi Mapin valmennusvuodet. Mies otti Katajan miesten suomisarjajoukkueen ohjattavakseen 1974. Kataja nousi ykköseen ja seuraavana vuonna mestaruussarjaan.
 
– Hienoja muistoja vuosien varrelta on paljon. Ehkä päällimmäisenä nousee mieleen tuo vuoden 1969 Ilmajoella tapahtunut sarjanousu. Olimme silloin täysin oman paikkakunnan joukkue, vain koripalloliiton nykyinen toiminnanjohtaja Pekka Litmanen oli tullut porukkaan muualta.
 
– Myös muut sarjanousut ja lukuisat ulkomaanmatkat ovat jääneet mieleen ikuisiksi ajoiksi, Mapi sanoo.
 
Kaikkein ikävin muisto Hämäläiselle on ollut nuorten maajoukkueleirillä reilut kaksikymmentä vuotta sitten menehtyneen nuorten maajoukkuepelaajan Henrik Michelsenin äkillinen poismeno. Mapi toimi Michelsenin luokanvalvojana.
 
– "Henan" äiti soitti Katajan poikien valmentajalle Iiro Kuivalaiselle ja pyysi koko joukkuetta "viimeiselle pelimatkalle". Henrik haudattiin Joroisiin, ja aina kun ajan Varkaudesta Mikkeliin, niin mieleen tulee nuo hautajaiset ja synkät muistot, Mapi vakavoituu.
 
"Leksan" saaminen kuin lottovoitto
 
Katajan ensimmäiseksi amerikkalaisvahvistukseksi saapui vuonna 1975 edelleen Suomessa asustava Leon Huff. Hämäläisellä oli sormensa vahvasti pelissä Leksan Katajaan tulossa.
 
– Leksa oli USA:n maajoukkueen mukana pelaamassa Suomessa ja matkalla Moskovaan. Sain seuralta tehtäväksi jenkin hankkimisen. Soitin maajoukkuevalmentaja Petteri Pettersenille ja hän suositteli minulle Leksaa.
 
– "Samperi Mapi, jos saatte Leksan Katajaan, niin siinä on todella kova pelimies", Mapi muistelee Petterin todenneen.
 
– Helsinkiläisseurat olivat kateellisia toisilleen ja antoivat Leksan mieluummin tänne, kuin naapuriseuralle, Mapi muistelee.
 
Huff osoittautui todella kovan luokan pelaajaksi. Kimmoisa monitaituri on Hämäläisen mielestä edelleen kaikkien aikojen paras jenkki Katajassa.
 
– Kyllä esimerkiksi viime kauden vahvistukset Andre Foreman ja Clifton Jones ovat hyviä pelaajia. Samoin kuin kausina 81-83 Joensuussa pelannut Cheyenne Jones. Hirveät pinnamäärät kaudella 1978-79 takonut Carl Bird oli hurja heittäjä, mutta huono puolustaja.
 
Lähtö Joensuusta kävi lähellä
 
Hämäläinen yhdessä Iiro Kuivalaisen kanssa oli käynnistämässä joensuulaista koripalloa. Seuran nykyinen tilanne on mahdollinen, koska edellä mainitut herrat loivat paikkakunnalle pysyvän koripallokulttuurin. Lähellä ei ollut, että asiat olisivat toisin.
 
– Olin Joensuussa ilman vakinaista opettajan virkaa, kun sain tarjouksen Kemijärveltä. Sieltä tarjottiin upouuden koulun rehtorin paikkaa. Lähdimme katsastamaan paikkoja ja otimme vaimon kanssa Iiron ja Liisa Kuivalaisen mukaan matkaan. Iiro mietti tuon tuostakin, kuinkahan Joensuun koripallolle käy, jos muutan Kemijärvelle.
 
– Pyysin lupaa saada miettiä työtarjousta kotimatkan, mutta jo Oulusta laitoin faksin, että en ota virkaa vastaan, Hämäläinen paljastaa.
 
Mapi ja Iiro oli kaksikko, joka valmensi lähes jokaista joensuulaista juniorikoripalloilijaa 1970-luvun alusta aina 1990-luvulle saakka.
 
– Kyllä me joskus mietimme, että teemme kaupungin halvinta lastenhoitotyötä. Rahaa emme saaneet, motivaatiot olivat muualla.
 
Katajan siipien suojassa kasvoi paljon ihmisiä, jotka nykyisin ovat tukemassa seuran toimintaa monin tavoin.
 
– Eräs entinen mestaruussarjapelaaja kiitti ja käski kertoa Iirolle samat kiitokset, kun parisen vuotta sitten tapasimme urheilutalolla. Hän tunnusti, että ilman koripalloharrastusta hän olisi ajautunut kadulle, Hämäläinen muistuttaa nuorisotyön tärkeydestä.
 
Ei pelkästään koripalloa
 
Tarinoita koripallosta Hämäläisellä riittäisi, vaikka romaaniksi asti. Valtava määrä erilaisia muistoja sieltä sun täältä pulpahtaa pintaan, ja hauskana jutunkertojana ja vitsiniekkana tunnettu Mapi latelee niitä kuin apteekin hyllyltä. Kaikki muistot eivät liity aivan suoraan koripalloon.
 
– Vuonna 1977 Torpan Pojat kyseli löytyisikö Pohjois-Karjalasta heille kummiperhettä, jota tukea. Samoihin aikoihin sain soiton Liperin kirkkoherra Savolalta, että eräs seitsemän lapsinen perhe oli menettänyt isän.
 
– Menimme Helsinkiin pelaamaan, ja kerroin asian ToPon kapteenille Anssi Rauramolle, ja siitä se sitten lähti. ToPo tuki perhettä taloudellisesti ja Kataja auttoi työtä tekemällä.
 
– Muistan kuinka Leksan talikko heilui ja lanta sai kyytiä, kun hän kuuli mistä on kyse. Kirkkoherra kiitteli meitä myöhemmin erässä jutussa sanoin "kauden komein kori", Hämäläinen tarinoi.
 
Värikäs valmentaja paljastaa saaneensa eräässä ottelussa viisi teknillistä.
 
– Kahden jälkeen tuomari kehotti poistumaan kentältä, mutta sanoin hänelle, että kun Joensuusta asti on tultu, niin en lähde mihinkään. Viidennen jälkeen sitten poistuin, tosin minulla oli kiire SM-sarjaotteluun, Mapi virnistää.
 
Nykyisin Mapi seuraa Katajan kotiotteluita eturivistä aitiopaikalta.
 
– Jos jotain kaipaisin, niin ehkä se olisi nopea hyökkäys, johon mielestäni pitäisi pyrkiä aina. Siinä on omat riskinsä, mutta vastustajalle ei pitäisi antaa hetken rauhaa, Mapi tietää.
 
– Puolustuksessa vastustajan läpiajoissa on avainsana sumputus. Hölmöintä on, jos mies pääsee korille, ettei kukaan auta.
 
– Timo Heinonen on hyvä valmentaja ja kun hän saa nykyisen joukkueen kanssa aikaa, niin mitä tahansa voi tapahtua, ex-valmentaja ja 11 lapsenlapsen ukki uskoo.
 
© Karjalainen
 

---