kataja basket club / ottelut / miesten edustusjoukkue
< Takaisin

25.9.2012


Kataja - Aliaga Petkim (TUR) 82-70
(15-19, 15-23, 21-18, 31-10)

Petri Virtanen oli tiistaina yksi kotijoukkueen sytyttäjistä.
Copyright © Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

 
Alkuasetelmat:
Kauden 2012-13 ensimmäinen virallinen ottelu ja samalla seuran ensimmäinen virallinen kansainvälinen mittelö. Panoksena paikka EuroChallenge 2013 -lohkovaiheeseen. Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osa.
Vierailta puuttuu kokenut jenkkilaituri Preston Shumpert, muuten joukkue on matkassa parhaalla kokoonpanollaan. Katajalta pakkohuilissa on polveaan paranteleva maajoukkuemies Vesa Mäkäläinen. Perjantaina Kouvolassa sormensa vääntänyt takamies Johnell Smith kykenee kotijoukkueen ja -yleisön onneksi pelaamaan.
 
Ratkaisu:
Kataja saa pienempänä joukkueena sille elintärkeän kaukoheittopelin toimimaan vasta kolmannella jaksolla, kun kapteeni Petri Virtanen (17/3/4 s.) latoo pariin minuuttiin kolme kertaa pallon kaaren takaa naruihin. "Peten" onnistumiset tuovat silminnähden toivoa siihen saakka kaukaiselta näyttänyttä otteluvoittoa kohtaan ja esimerkkinsä tarttuu: Kataja nousee 16 pinnan päästä (32-48) siedettävälle 9 pisteen (51-60) takamatkalle ennen viimeistä neljännestä.
Päätösneljännes lienee sitten yksi hienoimmista joensuulaisessa palloiluhistoriassa, kun Kataja tulee väkisin turkkilaisten rinnalle ja ohi. Juho Lehtoranta (6/1) ottaa Virtaselta tahtipuikon kaaren takana osuen kahdesti putkeen ja mikä tärkeintä, nykyjoukkueen selkäranka, armoton joukkuepuolustus, alkaa vihdoin toimia. Aliagan miljoonamiehistö menettää ottelussa pallon peräti 30 kertaa, 10:sti päätösjaksolla, ja Kataja korjaa kovan taistelunsa hedelmiä juosten palloa koriin. Viimeisen kympin 30-10 -ilotulituksen myötä karsinnan 1. osa kirjataan Joensuuhun 82-70 ja yli 2400 katsojaa taputtaa ja hurraa seisten sankareilleen.
 
Avainpelaajat:
Katajasta ei löydy tänään heikkoa lenkkiä. Kaikki kentällä käyneet kahdeksan pelaajaa onnistuvat - kruununa loistavasti loppua kohden parantuva joukkuepuolustus. Hyökkäyspäässä Virtasen lisäksi erityisen iloisesti pelaavat sentteri Jerald Fields (13/1/2 s./3 riis./1 tor.), joka näyttää olevan lähes elämänsä kunnossa. Takamies Johnell Smith (16/5/5 s./3 riis.) antaa alussa kenties jopa laiskahkolta näyttävän yleisolemuksensa hämätä monia, mutta näyttää taitavasti luoduilla heittopaikoilla sekä oivilla puolustuspään-sijoittumisillaan, että on erinomainen pelimies ja perjantaina Kouvolassa paikoiltaan mennyt sormi näyttää onneksi olevan muisto vain. Juho Nenosen (7/0) ennakkoluulutonta rymistelyä on sitäkin todella hienoa katsella. Pinnat "Neposelle" etenkin siitä, että ei hermostu, kun heitto ei aluksi putoa sitten millään.
Turkkilaisten riveissä vähän aikaa sitten päättyneiden EM-karsintojen levyrikunkku, azerbaidzanilaisturkkilainen Orhan Haciyeva (26/12/2 riis.), on odotetun kova. Häntä parhaiten säestävät varmaotteinen serbitakamies Branislav Ratkovica (15/3/6 s./3 riis.) sekä välillä kuin käsijarru päällä pelaava jenkkikollegansa Taquan Dean (10/1/5 s.).
 
Muuta:
Kataja häviää levypallot peräti 20-35, pelitilanneheittotarkkuusprosentin 44-62 ja koriin johtaneet syötöt 11-15. Aliagan 30 menetystä vastaan isännät esittävät kuitenkin vain kiitettävät 10, lisäksi virheet jakautuvat 18-26 ja Kataja kiskoo 23 vaparistaan 19 pussiin (83 %, Aliaga 9/13=69 %). Melko omituista tilastoa, mutta väliäkö sillä. Turkin Izmirissä viikon päästä pelattavaan ratkaisuotteluun Kataja lähtee 12 pisteen etumatkalla ja jälleen on mahdollisuus urotekoihin.
 
> Ottelutilasto ja -raportti (FIBAEurope.com)
> Top 7 -pelit (Katajan YouTube-kanava)
> Ottelun viime hetket (Käyttäjän dubmash YouTube-kanava)
> Basket.fi
> Karjalainen.fi
> YLE.fi
 
> Kuvasatoa (Kuvanmaailma/Vesa Kuukka)


< Takaisin | Sivun alkuun