kataja basket club / ottelut / miesten edustusjoukkue
< Takaisin

8.5.2014


Kataja Basket - Nilan Bisons Loimaa 71-63
(15-9, 15-19, 12-12, 29-23)

Sarja tasan 2-2, ratkaiseva viides ottelu lauantaina Loimaalla

Alkuasetelmat:
Kevään pudotuspelien toisen kierroksen (välierät) neljäs kohtaaminen, finaalipaikka ensi kertaa katkolla Bisonsien johtaessa voitoin 2-1. Kataja on siis pakkovoiton edessä. Bisons on vyörynyt kahdessa edellisessä sille voitokkaassa ottelussa hyökyaallon lailla pallollisen Katajan päälle lamaannuttaen joensuulaisten pelintekemisen. Avainasiat tänään ovatkin ottelun alku, pallottomien liike sekä mies miestä vastaan -tilanteiden voittaminen.
Historiaakin pitäisi viimeistään tänään kirjoituttaa uusiksi, sillä Kataja on tähän mennessä hävinnyt Bisonsille kaikki kolme Joensuussa pelattua pudotuspeliottelua (keväät 2012 ja 14).
Molemmat jatkavat edellisestä ottelusta tutulla miehistöillä, ei uusia poissaoloja.
 
Ratkaisu:
Joensuulaisleirissä ollaan käsitelty tiistainen lamautuminen ilmeisen onnistuneesti, sillä koko joukkueen tekemisestä huokuu paitsi varmuus myös rentous. Tänään ne kuuluisat pienet asiat valuvat kovan itseluottamuksen myötä Katajan laariin eikä minkäänlaisia jäätymisiä nähdä. Timanttisen kovasta puolustamisesta on hyvä ponnistaa ja niinhän siinä käy, että niitä yhtä lailla tärkeitä hyökkäyspään(kin) onnistumisia nähdään voiton kannalta oikeaan aikaan. Vaikka kapteeni Teemu Rannikko (11/2/3 s./+1) pelaa virhevaikeuksien vuoksi päätösjaksolla vain pari minuuttia, osaa joukkue käsitellä tämänkin asian eikä pelinteko-osastolla koeta kerrassaan minkäänlaisia ongelmia - yksi tärkeä murunen sekin poimittavaksi pääkoppiin matkalla kohti lauantaista ratkaisuottelua.
 
Avainpelaajat:
Kataja-taistelun ruumiillistuma on laituri Jared Newson (5/9/2 tor./kentän paras plus-miinus -luku, +12), joka on aivan häikäisevä. Hän syö numeroa isomman John Williamsonin (12/8/2 riis./-2/kahden pisteen heitot 5/13) sellaisenaan turhauttaen tätä kerta toisensa jälkeen. Huikeita blokkeja, vahvaa sijoittumista ja katonrajasta haalittuja levypalloja. Newsonin kautta aikain kovin suoritus Kataja-paidassa? Hyvin lähellä sitä.
Rannikko on parhaimmillaan pelin alussa, jolloin vapaita kanssapelaajia löytyy liukuhihnalta. Kun pelintekovastuu siirtyy Petri Virtaselle (5/1/1 s./+7), on ilo todeta, että "Pistooli" vastaa kunnolla huutoon. Liike riittää ja peli pyörii huomattavan hyvin. Myös puolustuksessa Virtanen yltää kelpo tasolle. Kuten todettu, iso asia jatkoa ajatellen. Myös parhaana palkittu Antti Kanervo (8/2/+2) osuu juuri niissä heitoissa, jotka ovat hänelle luonnollisimpia. Alex Wesby (16/6/2 s./kentän paras teholuku yhdessä Mike Morrisonin kanssa, 21/+9) nousee sitä suurempaan hyökkäyspään rooliin mitä pidemmälle ottelu etenee. Todella kovilla yksilösuorituksilla ja varmalla vapaaheittotyöskentelyllä alleviivataan kotivoittoa. Iso kalusto Mike Morrison (16/9/3 s./3 tor./teholuku 21/+5) - Sami Lehtoranta (4/4/1 tor./+3) täyttää paikkansa moitteetta ja myös vähemmän peliaikaa saavat Juho Lehtoranta (3/0/+3), Vesa Mäkäläinen (3/0/-1) ja Juho Nenonen (0/0/-1) esiintyvät pirteästi. Todellakin koko joukkueen voitto!
Antto Nikkarinen (14/3/3 s./-8) jatkaa Bisons-pelin pyörittämistä korkealla tasolla ja hänen kanssaan on yhdellä jos toisella Kataja-pelaajalla jatkuvasti kädet täynnä töitä. Frank Robinson (12/2/1 tor./-5) on edelleen totutusti nimenomaan Rannikon kiusana, mutta ei hyökkäyspäässä saa heittojaan oikein uppoamaan. Matti Nuutinen (6/5/2 s./-9) vaikuttaa suuren osan aikaa todella vaaralliselta, hänetkin Katajan kova puolustus saa pelin edetessä hyytymään. Samoin käy edellispelien sankareille Ville Mäkäläiselle (4/1/-10) ja Ike Udanohille (4/2/-1), jotka puristuvat lähes näkymättömiksi. Sentteri Tuukka Kotti (11/11/1 tor./-6) sen sijaan säilyttää tasonsa ja kiusaa varsinkin Morrisonia tuon tuostakin. Tasapainoinen ottelu häneltä.
 
Muuta:
Tällä kertaa on Biisoneiden vuoro takellella kaukoheitoissaan: kolmoset osuvat vain 23-prosenttisesti (3/13; Katajalla 7/18 = 39 %).
 
Katajan seuraava ottelu:
Finaalipaikka ratkeaa lauantaina Loimaalla klo 14:30 alkavassa viidennessä välierässä. Katajafanit ry järjestää matkan paikan päälle, lisätietoja palvelumme etusivulla pyörivästä mainoksesta.
 
> Ottelutilasto (Korisliiga.fi)


< Takaisin | Sivun alkuun