kataja basket club / ottelut / miesten edustusjoukkue
< Takaisin

18.11.2014


Kataja Basket - Sport Lisboa e Benfica (POR) 90-93
(21-31, 28-11, 21-24, 20-27)

Tommi Huolila tuo penkiltä hurjasti energiaa rymistellen ottelun ensimmäisellä puolikkaalla mallikkaasti.
Kuva: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

 
Alkuasetelmat:
FIBA EuroChallenge 2015:n ensimmäisen kierroksen kolmas ja samalla viimeinen ottelu. Alla kaksi tappiota samoin kuin tämäniltaisella portugalilaisvastustajalla. Ottelu on käytännössä voitettava mikäli halutaan säilyttää mahdollisuudet päästä alkulohkosta jatkoon 16 parhaan joukkoon. Vastakkain on kaksi valmentajaa, Pekka Salminen ja Carlos Lisboa, joilta molemmilta puuttuu vielä kautta aikain ensimmäinen europelivoitto.
Molemmat joukkueet pääsevät otteluun parhailla kokoonpanoillaan.
 
Ratkaisu:
Kokenut vastustaja pelaa pääosin erittäin viihdyttävässä ottelussa kypsemmin juuri oikeilla hetkillä. Katajalla on omat saumansa laittaa ottelua ns. pakettiin, mutta se tekee pieniä mutta sitäkin merkityksellisempiä virheitä. Benfica saa kurottua kiinni Teemu Rannikon maestroimana syntynyttä eroa (suurimmillaan yhdeksän pistettä) ja kasvattaa lopulta aivan lopussa hankkimansa pienen johdon riittäväksi. Lopulliset niitit lyö hämmästyttävästi koko ottelun alusta loppuun (40 min) jaksava amerikkalaistakamies Jobey Thomas, jonka murhaavat kolmen pisteen korit toinen toisensa perään kääntävät vaa´an portugalilaisille.
 
Avainpelaajat:
Thomas (32/4/3 syöttöä/2 riistoa/plus-miinus -luku +3) näyttää jo yhdessä vaiheessa katkeavan - mutta mitä vielä. Reggie Arnoldinkaan puolustaminen ei dieseliään hyydytä ja monen ihmeeksi mies vain jatkaa kentällä. Kolmosensa (7/10) milloin salamannopeasti screenin takaa ilmoille saatettuina tai muutama jopa noin 10 metristä osuvat loppua kohden mentäessä Katajan kannalta todella ikävästi, ottelun kannalta ratkaisevasti. Maajoukkuesentteri Claudio Fonseca (14/5/1 torjunta/+10), kuten plus-miinus -lukunsakin kertoo, on toinen huippuottelun pelaava Benfica-pelaaja. Amerikkalaissentteri Ron Slay (6/4/2 s./-3) aloittaa vahvasti, mutta joutuu toisen jakson lopulla ottamiensa tyhmien hyökkäyspään ratkaisujen myötä valmentaja Carlos Lisboan "koirankoppiin". Fonseca saa kumma kyllä sen myötä ensimmäiset minuuttinsa tämän kauden EuroChallengessa. Hän tuo ulottuvuudellaan välittömästi portugalilaisten peliin täysin uuden osa-alueen ja se on myrkkyä Katajalle. 175-senttinen takamies Mario Fernandes (10/0/6 s./+7) vipeltää tuloksekkasti jaellen palloa oikea-aikaisesti etenkin Thomasille. Iso laituri Seth Doliboa (15/7/2 tor./+7) heittää hanakasti ja on alati vaarallinen. Maajoukkueratsu, tänäänkin totutun varmaotteinen Carlos Andrade (13/3/2 riis./1 tor./+12) on se viides pelaaja, jonka Lisboa "löytää" toimivaan viisikkoonsa. Juuri nämä miehet pelaavat lopulta voiton Benficalle eivätkä valmentajansa luoton saatuaan juuri enää vaihdossa käy.
Teemu Rannikko (8/1/16 s./1 menetys/-2) johtaa kotijoukkueen peliä jälleen huikealla auktoriteetilla. 16 syöttöä (seuraennätys), joista iso osa highlight-osastoa, on kansainvälisessä pelissä käsittämättömän kova määrä. On hänessä sitten vastustajan asettamaa painetta tai ei niin vapaa pelaaja löytyy kuin tietokoneohjelman laskemana milloin kolmen pisteen viivan takaa milloin alley-oopiin. Ken Horton (27/6/3 s./3 riis./1 tor./-5) onnistuu erinomaisesti hänkin. 38 minuuttia on hurja lukema avainpelaajalle, mutta pelitilanneheitot 12/16 kertovat että tänään ei väsymystä tunneta. Kolmas tuikitärkeä lenkki, Robert Arnold (20/6/3 s./4 riis./+2), ei saa enää mitään ilmaiseksi - tehokkuutensa etenkin Korisliigassa on laitettu merkille. Tästä huolimatta pakottamatonta, hyvää pelaamista kuten ammattilaiselta sopii odottaa. Kohdallaan voidaan jossitella ainostaan Thomasin muutamien "parkkipaikalta" lähteneiden heittojen haastamista/sen puutetta. Laituri Garrius Holloman (12/4/3 riis./1 tor./-12) ja sentteri Tommi Huolila (13/3/2 s./-2) pelaavat normaalia pirteämmin ja tuloksekkaammin. Kummankaan kohdalla ei liene vääryys todeta, että tämäniltainen ottelu on parasta mitä heiltä on tähän mennessä urillaan nähty. Vahvaa korille menoa ja haastamista. Hollomanin iltaa synkentää hänen minuuttia ennen loppua tekemänsä virhe (menetys) mikä maksaa Katajalle paljon. Sentteri Tom Knight (5/6/3 s./3 riis./1 tor./+1) ei pääse monipuolisesta tilastorivistään huolimatta missään vaiheessa sinuksi matsin kanssa. Nuori Marcel Moore (5/1/+11) joutuu kovaan paikkaan kokeneempia Benfica-laitureita vastaan. Hän tekee kovasti töitä ja yritys palkitaan.
 
Muuta:
Kataja pärjää jälleen, kuten europeleissä on tavaksi jo tullut, levypalloissa voittaen ne 35-29. Hurja syöttömäärä 26 (Benfica 17) alleviivaa pelin viihdyttävyyttä. Ennen tätä iltaa koko EuroChallengen paras pallosta huolta pitävä joukkue, Benfica, sortuu 19 menetykseen. Kataja riistää pallon 11 kertaa juosten niistä 27 pistettä. Kun tilastoista vielä luetaan että kotijoukkue tekee ns. toisilla yrityksillä 14 pistettä vieraiden 12 vastaan, voidaan todeta tappion olevan erityisen katkera.
 
Katajan seuraava ottelu:
Ensi perjantaina 21.11. kotisalissa Lapuan Kobria vastaan.
 
> Ottelutilasto (FIBAEurope.com)


< Takaisin | Sivun alkuun