kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2000-01

Karjalan Heili 14.2.2001


Kataja jaksaa odottaa sarjan loppuun

Esko Kähkönen

 
Katajan jenkkivahvistukset Clifton Jones (vas.) ja Carl Howell ovat täyttäneet heihin asetetut odotukset. Molemmat ovat osoittaneet kiinnostuksensa jatkaa Joensuussa myös ensi kaudella.
 
Hätäisimmät ovat jo pitempään laskeskelleet kuinka monen voiton päässä Katajan ponkaisu koripallon SM-sarjaan oikein on. Vaikka nousu on käytännössä jo varmaa pässinlihaa, seuran johto pitää jalat kentän pinnassa.
 
- Pelataan nyt peli kerrallaan. Jäljellä olevien kolmen koti- ja kahden vieraspelin jälkeen olemme jo paljon viisaampia, valmentaja Timo Heinonen rauhoittelee.
 
Katajan tahti on ollut niin tyly, että on siinä omat ongelmansakin.
 
- Eron vastustajaan repsahtaessa pariinkymmeneen pisteeseen niin otteisiin tulee tiettyä turtumista. Kun tietty jännite puuttuu niin silloin ei auta kuin heittää uutta miestä sisään.
 
Valmentaja toteaa tilanteen olevan sikäli hyvä, että kaikki yhdeksän miestä ovat valmiita lähtemään kentälle. Osaavasta joukkueesta yksi mies on kuitenkin ollut jatkuvasti pettämätön tekijä.
 
- Olipa tilanne mikä tahansa niin Jukka Toijala pelaa aina omalla tasollaan. Tuollaisen miehen ottaisi kuka tahansa valmentaja ilolla riveihinsä.
 
Vaikka sarjanousu on vielä julistamista vailla, Katajassa valmistaudutaan jo ensi kauteen.
 
- Tässä vaiheessa on pakko suunnitella jo tulevaa, vakuuttavat niin valmentaja Heinonen kuin Koripallo-Katajan puheenjohtaja Eero Oksava.
 
Joukkueen rakentamisessa on tehty töitä kolme vuotta ajamalla miehiä sisään.
 
- Meillä on nyt hyvä runko, joten liikaa radikaalisuutta miesten vaihtamisessa on vältettävä. Joku 1-2 uutta miestä voi olla paikallaan, Heinonen kaavailee.
 
Oksava muistuttaa reservissä olevan Mika Haakanan jo harjoittelevan melko täysipainoisesti, joten hänen rinnalleen yksi kotimainen hyvää SM-tasoa oleva pelaaja voisi olla riittävä uudistus.
 
Joukkueen amerikkalaisvahvistukset Carl Howell ja Clifton Jones ovat täyttäneet hyvin paikkansa, mutta heidän kohdallaan sopimukset ovat vielä auki.
 
- Kummallakin tuntuu olevan halu jäädä Joensuuhun, joten siltä osin tilanne vaikuttaa lupaavalta. Käytännössä joukkueen rakentaminen hoituu siten, että valmentaja määrittelee, mitä tarvitsee ja johto katsoo sitten mihin rahat riittävät, Eero Oksava korostaa.
 
Puheenjohtaja on katsellut tyytyväisenä suojattiensa kautta.
 
- Koko joukkue on selvästi kehittynyt. Pitkäaikainen hyvä harjoittelu ja valmentaminen näkyy tuloksessa. Myös talous on pitänyt suunnitellusti.
 
Taloudesta puhuttaessa nousuun tähdännyt kolmivuotinen yhteistyöprojekti on nyt loppusuoralla. Miten nyt sitten jatketaan?
 
- Optiot jatkamiseen ovat olemassa. Pääyhteistyökumppanit ovat ilmaiseet halunsa olla mukana jos tavoitteena ollut SM-sarjapaikka toteutuu, kuten uskomme homman hoituvan.
 
Katajan ottelujen katsojamäärä on parantunut edellisestä kaudesta keskiarvon ollessa noin 300-400 henkeä.
 
- Joensuulaisen palloilutarjonnan määrä näkyy jopa ruuhkaantumisena joinakin viikonloppuina ja tämä tuntuu myös katsojaluvuissa. Niin hyviä kuin voitot ovatkin, niin jotkut jo etukäteen selvinä pidetyt ottelut eivät kaikkia innosta. Tämä on luonnollista odottelua toivottavasti ensi kauden koveneviin haasteisiin.
 
Koripallossakaan ei ole selvitty seurojen talousvaikeuksilta. Tämä heijastuu tiettynä sekavuutena SM-sarjassa.
 
- Monien takavuosien mahtiseurojen talousvaikeudet ovat sotkeneet kuvioita. Rahaa on käytetty enemmän kuin tienattu, joten siinähän ei ole kuin yksi tunnettu lopputulos. Meidän kohdaltamme tilanne on hallinnassa, joten tulevaan voimme valmistautua puhtaalta pöydältä, Eero Oksava vakuuttaa.
 


< Takaisin | Sivun alkuun