kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2000-01

27.2.2001


Seitsemällä joukkueella juniorisarjoihin

Kataja osallistuu kuluvan kauden (2000-01) itäisen alueen juniorisarjoihin seitsemän joukkueen voimin.
 
- Meillä on porukat A-, B-, C- ja minipojissa. C-nuoria on niin paljon, että siihen ikäluokkaan saimme kaksi joukkuetta. Tyttöjen puolella olemme mukana kahdella minityttöjen ryhmällä, toteaa seuran juniorivastaavan tehtäviä viime syksystä asti hoitanut Matti Leskinen.
 
Kun suurimmat harrastajamäärät löytyvät vasta nuoremmista ikäluokista, tietää tämä luonnollisesti sitä, että miesten edustusjoukkueeseen ei ole tulossa täydennystä omasta juniorituotannosta aivan lähivuosina.
 
Viimeisimpänä omana kasvattina miesten joukkueeseen on noussut todellinen suurlupaus Lasse Aavamäki (209 cm).
 
Seuraavat potentiaaliset nimet, joiden suhteen tulevaisuudelta voidaan jotain odottaa, ovat Janne Ihanus, Joni Silvennoinen ja Tero Laukkanen. Aika näyttää, kuinka nuorukaisten käy. Kaikilla heillä on hyvät mahdollisuudet nousta "pelimiehiksi", tosin se vaatii armotonta sitoutumista lajiin ja kovaa työntekoa.
 
- C-junioreista löytyy monta todella lupaavaa nuorta, joista pitemmällä aikavälillä kuullaan vielä. Nimet Jussi Tahvanainen, Jarno Karppanen, Joonas Riikonen ja Jussi Kettunen on syytä painaa mieleen jo tässä vaiheessa muitakaan unohtamatta, kertoo Leskinen yhdessä paljon junioritoiminnasta vastuuta kantavan Jorma "Riksa" Riikosen kanssa.
 
Määrää ja laatua tarkoitus kasvattaa
 
Yhteensä nuorten lisenssipelaajien määrä on noin 70. Vuosi sitten luku oli huomattavasti korkeampi, mikä johtui ala-asteilla pidetyistä koripallokerhoista.
 
- Valitettavasti emme saaneet kerhoja käynnistettyä tälle kaudelle vetäjäpulan vuoksi, mutta uskon, että tulevana syksynä tuokin asia korjaantuu. Itse asiassa se on tärkeimpiä tehtäviämme ensi kautta ajatellen, Leskinen huomauttaa.
 
Seuran johdon tulevaisuudensuunnitelmina Katajan junioritoiminnan petraamiseksi on saada lisää valmentajia/ohjaajia ja sitä kautta lisätä harrastajamäärää. Tekemällä laadukkaampaa toimintaa ja satsaamalla lasten urheiluun tuo tavoite on saavutettavissa.
 
Hyvänä osoituksena myös nuoriin panostamisesta on se, että monen vuoden hiljaiselon jälkeen seura aikoo satsata ja lähettää juniorijoukkueensa mukaan suurturnauksiin valtakunnan rajojen sisäpuolella.
 
- Uutena asiana olemme päättäneet, että lähdemme taas mukaan valtakunnallisiin junioriturnauksiin. Jokaiselle joukkueelle olisi tarkoitus taata vähintään yksi mieleenpainuva turnaus pelikautta kohden.
 
- Uskomme, että isot turnaukset antavat junioreillemme sitä kaivattua lisäpiristystä. Monta vuotta olemme pelanneet vain alueen sisäisiä pelejä ja nyt yritämme antaa virikkeitä ja elämyksiä myös suurtapahtumista, ilmoittaa päätöksestä silminnähden tyytyväinen Leskinen.
 
Kaikki koripallosta kiinnostuneet nuoret tytöt ja pojat voivat kysellä Katajan harjoitusvuoroista seuran toimistolta Matti Leskiseltä, p. 224 063 tai tarkistaa tiedot tästä palvelusta.
 


< Takaisin | Sivun alkuun