kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2000-01

27.2.2001


SM-projekti toteutumassa

Kolme vuotta sitten, keväällä 1998, me koripallokatajalaiset mietimme, mitä tehdä: taapertaako samalla tasolla vai tavoitellako ylintä sarjatasoa. Tuolloin arvioimme, että koripallon pääsarjatason joukkueelle olisi ns. tilaus; puitteet urheilutalon remontin myötä tulossa kuntoon ja että kustannuksiltaan koripallo olisi hyvinkin Joensuun talousalueen kantokyvyn rajoissa.
 
Saimme mukaamme hyvin sitoutuneen tukiryhmän sekä tukijajoukon, joiden varassa uskalsimme lähteä toteuttamaan kolmevuotista projektiamme, tavoitteena nousu SM-sarjaan keväällä 2001, ts. viimeistään kolmannella kaudella.
 
Elämme nyt projektimme optiokautta ja tätä kirjoitettaessa tilanne näyttää hyvältä: joukkueemme on "paalupaikalla" suoraa sarjanousua ajatellen ja neljän voiton päässä tavoitteen ja unelman toteutumisesta.
 
Hyvästä menestyksestä voimme luonnollisesti iloita, mutta kuten sanonta kuuluu, "pallo on pyöreä" eikä ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Varmistetaan ensin hyvällä pelaamisella ja nöyrällä asenteella sarjanousu. Juhlat tulee ensin ansaita, niiden aika on myöhemmin. Siinäkin mielessä asiat ovat hyvin, että tilanne suoran sarjanousun suhteen on omissa käsissämme, muiden pelaamisella ei tarvitse spekuloida.
 
Tavoitteemme toteutuminen on siis lähellä. Projektia on työstetty monella tasolla ja useiden henkilöiden toimesta. Joukkueenjohto, valmentajat ja pelaajat ovat hoitaneet urheilullisen puolen mallikkaasti yksilöitä ja joukkuetta kehittäen. Jaoston johtokunta on yhdessä tukiryhmän kanssa pitänyt yhteyksiä tukijoihin ja varmistanut hankkeen taloudellisen perustan kestävyyden.
 
Jaoston muun toiminnan (nais- ja juniorikoris) kehittäminen on ollut kaiken aikaa tärkeä osa projektia, samoin erilaiset suvaitsevaisuushankkeet. Erityisen ilahduttavaa on ollut toimintamme määrällisten ja laadullisten asioiden kohentuminen pienin askelin. Tähän seuratoiminnan osa-alueeseen tarvitaan jatkossakin panostusta ja voimavaroja yhä enemmän menestyksen turvaamiseksi.
 
Kaikilla osa-alueilla on tehty hyvää työtä ja menty eteenpäin. Tärkeätä on kuitenkin huomata, että työt eivät lopu, jos unelmamme toteutuu. Päinvastoin, työtä on tehtävä entistä tarmokkaammin, sillä haasteet vain kasvavat ja vaatimustaso nousee. Olemme kuitenkin tähänastisella työllämme osoittaneet, että olemme tehneet oikeita asioita ja olemme oikealla tiellä. Tästä meidän on hyvä jatkaa.
 
Jos meidän katajalaisten, ja rohkenen uskoa myös joensuulaisten penkkiurheilijoiden, unelma toteutuu, on se oivallinen osoitus hyvästä yhteistyöstä. Koko hankkeemme ajan takanamme on ollut yhteistyökumppaneidemme tuki ja luottamus. Tukijoidemme pitkäjänteinen sitoutuminen ja usko hankkeemme onnistumiseen on antanut potkua ja tukevan selkänojan meille lajitoimijoille.
 
Tätä kirjoitettaessa sarjakierroksia on vielä kuusi pelaamatta. Tapahtuipa kauden viimeisissä otteluissa kuinka tahansa, allekirjoittaneella on jo nyt ilo ja kunnia kiittää kaikkia projektissamme mukana olleita, niin tukijoita kuin lajitoimijoitakin, hienosta kaudesta ja loistavasta yhteisestä projektista, joka on niin lähellä onnistumistaan.
 
Teoriassa meillä on mahdollisuus varmistaa divisioonan voitto ja suora sarjanousu kotiottelussamme Forssan Koripoikia vastaan sunnuntaina 4.3.2001. Toivottavasti onnistumme kiittämään yhteistyökumppaneitamme, tukijoitamme ja hienoa yleisöämme myös konkreettisesti parhaalla mahdollisella tavalla, SM-sarjaan nousulla.
 
Kaudesta 2000-01 kaikkia kiittäen
 
Eero Oksava
jaoston pj.
 


< Takaisin | Sivun alkuun