kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2000-01

Korikouvot taipui Suomen Cupissa Joensuun Katajalle

Petri Siitonen, Joensuu
 
Lokakuussa alkavaan koripallon ykkösdivisioonaan nousu mielessään valmistautuva Joensuun Kataja kohtasi kauden ensimmäisessä koitoksessaan Joensuun Urheilutalolla saman sarjatason Kouvolan Korikouvot. Uudistunut kotijoukkue esitti kahdella ensimmäisellä jaksolla hyviä otteita ja selvitti tiensä Suomen Cupin toiselle kierrokselle loppunumeroin 101–69 (34–17, 34–18, 14–19, 19–15).
 
Alku näytti mitä tuleman pitää. Rutinoidumpi kotijoukkue tuli kovaa, eikä materiaaliltaan huomattavasti heiveröisemmällä Kouvojen reservijoukkueella ollut sanansijaa.
 
Katajan taukojohto oli murskaava 68–35, mutta toisen jakson vei nuori Korikouvot pisteellä. Heinosen suojateilta ei välillä tuntunut onnistuvan oikein mikään. Etenkin hyökkäyspäässä joukkue haparoi oikein urakalla.
 
Korikouvojen kokenut Jussi Saarela ja Janne Tiihonen kantoivat eniten vastuuta hyökkäyspäässä ja kun koko joukkue puolusti uhrautuvasti oli Kataja vaikeuksissa.
 
– Ajattelin, että entisten treeni- ja pelikavereiden kohtaaminen olisi ollut inhottavaa, mutta se olikin tavallaan helppoa, joskin samalla vaikeaa. Voitolla pelastui omat kasvot. Eipähän kaverit Kouvolassa pääse kuittailemaan, pelinjohtaja Jukka Toijala naurahti.
 
– Pelissämme oli paljon hyvää. Etenkin avausjakso sujui heittopelin osalta liiankin hyvin, jatkoi ottelussa kaikki viisi kolmostaan upottanut Toijala.
 
Nuorelle Korikouvoille ottelu oli kolmas ja tappio ensimmäinen viikonvaihteen aikana. Ennen Suomen cupin koitosta Korikouvot ehti voittaa harjoituspeleissä ykkösen joukkueista kymmenellä pisteellä Orimattilan Jymyn sekä Rekolan Urheilijat.
 
Tiihosen ja Saarelan lisäksi joukkueesta voidaan nostaa esille muutamaan otteeseen heittokättään väläytellyt Tomi Hautala sekä koko ottelun hyvin näkyvästi esillä ollut Pekka Virtanen.
 
– Tähtäämme sarjassa puoliväliin. Tavoitteemme on antaa nuorille pelaajille hyvä kasvualusta kohti mestaruussarjaa, totesi joukkueen valmentaja Kalle Rentto.
 
Sarjassa joukkue tulee olemaan paljon kovempi, sillä joukkueesta puuttuivat muutaman vuoden takainen mestaruussarjan takamiestähti Mikko Sydänmaanlakka sekä korinalusvoimaa tuova jenkkipelaaja, joka saapuu Kovolaan alkavalla viikolla.
 
– Kataja oli selkeästi kovempi vastus kuin Rekola ja Orimattila, jotka molemmat voitimme eilen. Luulen, että joensuulaiset tulevat olemaan sarjassa korkealla, Rentto päätti.