kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2001-02

10.3.2002


Pyrintö kaatui toistamiseen
B-tytöt taistelivat paikan mitalipeleihin

Katajan B-tytöt jatkoivat sunnuntaina Joensuussa ennakkoon arvioituna hyvinkin yllätyksellisiä otteitaan: Tampereen Pyrintö kaatui toistamiseen ja joukkueelle aukesi tie mitalipeleihin otteluvoitoin 2-0. Samalla kirjoitettiin Itäisen alueen koripallohistoriaa, sillä aikaisemmin ei mikään tyttöjoukkue ole alueella vastaavaan saavutukseen yltänyt.
 
Loppunumerot kotijoukkueen näkökulmasta melkoista vuoristorataa edenneessä trillerissä olivat 43-40 (11-10, 12-6, 5-11, 15-13).
 
Välierissä Kataja kohtaa Lappeenrannan Catz´n, jonka kanssa ottelut pelattiin runkosarjassa tasan 1-1.
 
- Lappeenrannan viimeaikaiset edesottamukset on scoutattu. Nyt sulatellaan tätä saavutusta hetki ja sitten alamme valmistautua ensi viikonloppua varten, kertoi valmentaja Ilkka Palviainen heti taiston tauottua.
 
Vaikea alku
 
Ottelun alku näytti kotijoukkueen kannalta todella pahalta: palloa ei saatu kunnolla edes hyökkäysalueelle. Kun tässä silloin tällöin onnistuttiin, oli hyökkäysaika vähentynyt lähes minimiin. Muutama tärkeä kori saatiin kuitenkin väännettyä tehokkaasti ja melkoisena ihmeenä voidaankin pitää, että Kataja siirtyi 11-10 -johdossa 2. jaksolle.
 
Toisella kymmenminuuttisella kotijoukkueen peli kulki huomattavasti paremmin. Pyrinnön prässi purettiin jo lähes tyydyttävästi ja muutamat, lähinnä Sini Lintusen luomat, hyvät heittopaikat käytettiin tuloksellisesti. Pyrinnön heittopelin takkuillessa Kataja vei jakson 12-6.
 
Pyrintöä piti 1. puoliskolla pystyssä Jonna Halmetoja ollen ainoa vierasjoukkueesta, joka osui hyvin ja oli selkeä uhka hyökkäyspäässä. Katajan ja koko kentän hahmo oli Laura Nupponen peräti 12:lla upeasti taistellulla levypallollaan.
 
Loppuhetkien trilleri
 
3. jaksolle Pyrintö tuli jälleen aggressiivisena ja laittoi Katajan todella ahtaalle jo hyökkäykseen lähdettäessä. Ensimmäiseen kuuteen minuuttiin kotijoukkue ei tehnyt kuin 1 pisteen vapaaheitosta ja Pyrintö näytti ratkaisevan ottelun.
 
Loppuminuuteilla Kataja viimeinkin onnistui korinteossa hyvien kuvioiden päätteeksi ja 4. jaksolle siirryttiin lukemissa 28-27.
 
Viimeinen jakso oli huippujännittävä. Vaikkei koripalloilullisia hienouksia nähtykään, oli taistelussa todellisen playoff-väännön maku. Pyrinnön joukoissa tiedettiin, että mahdolliseen 3. otteluun kotiedun tuova 19 pisteen voitto oli jo utopiaa; nyt pelattaisiin kauden päättymistä vastaan. Joukkueen prässi puri edelleen ja Kataja oli hyökkäyksissään ahtaalla. Kun muutama kori onnistuttiin tekemään aivan hyökkäysajan umpeutuessa, eli myös kotijoukkueen toivo suorasta jatkoonpääsystä vahvana.
 
Ottelu ratkesi melkoisen sähellyksen ja kiistapallojen täyttämän viimeisen minuutin aikana. Pyrinnön tehotyttöä, Jonna Halmetojaa, rikottiin tilanteessa 42-39 joukkuevirheiden ollessa täynnä. Seuranneista 2 vapaaheitosta toinen onnistui. Tämän jälkeen Pyrintö pyrki ahnaasti riistoihin virheidenkin uhalla. Näistä kohtalokkaaksi muodostui n. 6 sekuntia ennen loppua tuomittu epäurheilijamainen virhe, minkä seurauksena Tiina Aaltonen laittoi toisen vapaaheittonsa sisään. Kataja pelasi seuranneesta sivurajasta viisaasti pallon vain hyökkäysalueelle, jossa se "menetettiin" ennen kuin Pyrintö ehti rikkoa. Halmetojan puolenkentän kiskaisu summerin soidessa ei osunut ja Katajan tytöt aloittivat voitonjuhlat.
 
Pyrintö heitti luokattomasti
 
Ottelun ratkaisu oli tamperelaisten aivan luokaton viimeistely: kahden pisteen heitot räiskittiin vain 23 prosentin tarkkuudella (48/11). Kun kolmosetkaan eivät uponneet (16/4), ei ollut ihme, että Kataja pärjäsi todella ahtaalle puristetulla hyökkäyspelilläänkin. Joukkue heitti kahden pisteen yritykset hyvällä 50 prosentin tarkkuudella (34/17).
 
Totuuden nimessä on todettava, että Pyrintö oli joukkueista hallitsevampi: sen läpi ottelun käyttämä koko kentän paikkapuolustus tuotti Katajalle huikean määrän menetyksiä. Näitä ei kuitenkaan kyetty hyödyntämään tarpeeksi tehokkaasti, mihin osasyyllinen oli Katajan hyvä puolustukseen paluu sekä rotaatio: Pyrintö pakotettiin usein todella ahtaisiin ja vaikeisiin ratkaisupaikkoihin.
 
Kentän paras pelaaja oli ehdottomasti Katajan Laura Nupponen (12/19). Hänen puolustustyöskentelynsä oli erinomaista ja hyökkäyspäässä tyttö onnistui aina (myös levypalloissa), kun joukkue koria kipeimmin kaipasi. Pirteästi pelasivat myös Marika Kettunen (4/2), joka puolusti terhakkaasti ja teki molemmat korinsa ottelun ratkaisuhetkillä, sekä Tiina Aaltonen (11/3). Sini Lintunen (7/2) ja Sanna Kinnunen (9/7/4 torjuntaa) olivat totuttua vaisumpia, mutta toki elintärkeitä pelaajia kokeneina vastuunkantajina; ei sovi unohtaa Sinin muutamaa namupassia sekä Sannan vastustajalle luomaa uhkaa puolustuskorilla. Pyrinnön kaikki kaikessa oli Jonna Halmetoja (19/7), jonka ainoaksi miinukseksi on todettava hyytyminen ratkaisuhetkillä.
 
Heittoprosentit:
Kataja
1 p. 40 % (15/6), 2 p. 50 % (34/17), 3 p. 9 % (11/1)
Pyrintö
1 p. 42 % (19/8), 2 p. 23 % (48/11), 3 p. 25 % (16/4)
 
Kataja voitti levypallot 33-29.
 


< Takaisin | Sivun alkuun