kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2001-02

8.9.2001


Korihait kaatui Cupissa
Salon Vilpas vastassa sunnuntaina

Kataja selviytyi lauantai-iltana Suomen Cupissa 8 parhaan joukkoon: joukkue kaatoi Salossa Semi Final Four -turnauksessa viime kauden SM-viitosen, Uudenkaupungin Korihait, lukemin 100-88 (49-46).
 
Toisesta otteluparista jatkoon Katajan vastustajaksi selvisi isäntäjoukkue Vilpas, jonka voittolukemat Lappeenrannan NMKY:stä olivat 94-78 (46-37).
 
Kataja oli saanut ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukaan yhtä aikaa sekä Sami Laaksosen että maajoukkuetehtävistä kotiutuneen Jukka Toijalan. Ilari Lahtinen oli poissa kokoonpanosta polvivaivan vuoksi. Korihailta puuttuivat loukkaantumisten vuoksi Pasi Kauha sekä Ray Ailus.
 
- Peli ei ollut mitään kovin hienoa korista, mutta olimme sen verran parempia lähes joka osa-alueella, että voitto tuli, kertoi joukkueen kakkosvalmentaja Marko Tuononen.
 
- Varsinkin levypalloissa olimme ylivoimaisia. Clifton (Jones) ja Kalle (Howell) kahmivat molemmat viitisentoista irtopalloa.
 
Jukka Toijala urakoi täydet 40 minuuttia ja kuului Mikko Kyrön sekä Amerikan-vahvistusten kanssa joukkueen parhaimmistoon. Korihaista erityisesti Juho Terho oli terävällä pelipäällä.
 
- Sami (Laaksonen) aloitti hyvin rymistellen 8 ensimmäistä pistettämme. Jatkossa loukkaantumisen aiheuttama harjoittelemattomuus ja pelaamattomuus näkyi vielä otteissaan, "Mano" kertoi.
 
Sunnuntaina joukkue harjoittelee aamulla kevyesti. Illan ottelu alkaa klo 16.
 
Sunnuntain ottelun voittaja selviytyy Cupin Final Four -turnaukseen, joka pelataan 10.-11. marraskuuta.
 
Karjalaisen otteluraportti >>
Salon Seudun Sanomien artikkeli ottelusta Vilpas-LrNMKY >>
"Cup-lauantai ilman suurempia yllätyksiä" (Koris.net) >>
Tilastot kaikista Cup-viikonlopun otteluista (Koris.net) >>
 


< Takaisin | Sivun alkuun