kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2001-02

Lehdistötiedote 6.12.2001


Foreman esiintyy kotiyleisölle BC Nokiaa vastaan

Joensuun Katajan uusi jenkkivahvistus Andre Foreman suorittaa ensiesiintymisensä joensuulaiselle koripalloyleisölle sunnuntain BC Nokia -ottelussa. Ennen viikonloppua Kataja on 12 pisteellään sarjataulukossa pudotuspeliviivan yläpuolella, BC Nokia puolestaan on kahdeksan peräkkäistappion myötä pudonnut sarjan hännille.
 
Kataja selvitti kunnialla kolmen vierasottelun putkensa voitettuaan tiukkojen vääntöjen jälkeen Salon Vilppaan ja Äänekosken Huiman. Häviöllisessä Korihait -ottelussakin Kataja oli pitkään niskan päällä, mutta ei pystynyt säilyttämään johtoaan loppuun saakka.
 
Äänekoskella ensiesiintymisensä Katajan paidassa suoritti Carl Howellin tilalle hankittu Andre Foreman. Miehen tehot voitto-ottelussa olivat 18 pistettä, 12 levypalloa ja neljä syöttöä. Heittojen osumatarkkuus oli vielä hakusessa (27 heittoa, joista 7 sisään), mutta puolustuksessa Foreman osoitti hyviä otteita.
 
- Kieltämättä pitkä pelitauko näkyi vielä Andren otteissa hyökkäyspäässä, mutta puolustuspäässä mies pysäytti Huiman jenkit ja ratkaisuhetkillä äänekoskelaisten tärkeimmän miehen, Jyri Lehtosen, analysoi Foremanin peliesitystä Katajan päävalmentaja Timo Heinonen.
 
- BC Nokiaa vastaan uskon hänen otteidensa paranevan myös hyökkäyksessä, joukkuehan on hänelle tuttu aikaisemmilta vuosilta.
 
Viime kauden SM-kahdeksikko BC Nokia on aloittanut sarjan ennakoitua vaisummin, mutta on viimeisimmissä otteluissaan esittänyt heräämisen merkkejä.
 
Nokialaisten jenkkikaksikon muodostavat Darecko Rawlins (keskiarvot 19,2 pistettä ja 7,6 levypalloa) ja Derrick Crayton (15,0 / 9,0). Väriä kentälle tuo myös sarjan vanhin pelaaja, ikinuori 43-vuotias Garcia Hopkins.
 
Joukkueen kotimaisen tehokaksikon muodostavat taitava pelintekijä Timo Riihelä (12,7 pistettä) ja kova heittäjä Harri Jokinen (14,5 pistettä).
 
Nokialaisia toista kauttaan valmentaa Tommi Koskinen, jolla on meriittinään kolme suomenmestaruutta ja yksi cup-mestaruus Forssan Alun naisten päävalmentajana sekä yksi cup-mestaruus Pussihukkien naisjoukkueen kanssa.
 
- BC Nokia on ehdottomasti sarjasijoitustaan parempi joukkue, viimeksi he pitivät tiukilla Lahtea. Meillä ei ole missään nimessä varaa aliarvioida heitä, nokialaisilla on taatusti kova voitonnälkä, ennakoi tulevaa ottelua Katajan Timo Heinonen.
 
Sunnuntain ottelu alkaa Urheilutalossa klo 17.
 
BC Nokia -ottelun jälkeen Katajan seuraava kotiottelu on keskiviikkona 12.12. klo 18.30 Kouvoja vastaan.
 


< Takaisin | Sivun alkuun