kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2001-02

Lehdistötiedote 10.1.2002


Kataja BC Jyväskylän vieraaksi

SM-Koriksen kärkikamppailussa riemastuttavasti Hongan kaatanut Joensuun Kataja matkustaa sunnuntaina vierasotteluun BC Jyväskylää vastaan. Jyväskylä aloitti sarjan pirteästi syyskaudella, mutta tahti on sittemmin laantunut ja nykyään joukkue pitää kiinni viimeisestä pudotuspelipaikasta sarjataulukon kahdeksannella sijallaan.
 
BC Jyväskylä on jyväskyläläisen edustuskoripalloilun uusi lippulaiva SäyRi Basketin ja Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoiden päättäessä yhdistää miesjoukkueensa viime kauden päätteeksi. Joukkue sai itselleen SäyRi Basketin sarjapaikan SM-Koriksessa.
 
Kanadalaisen valmentajansa Tom Johnsonin johdolla jyväskyläiset aloittivat sarjan mainiosti mm. voittamalla lokakuussa Joensuussa Katajan kymmenellä pisteellä. Viime aikoina tappioita on tullut enemmän kuin voittoja ja sarjataulukossa Jyväskylä on sarjakakkoseksi kivunnutta Katajaa kahdeksan pistettä jäljessä.
 
BC Jyväskylän kotimaisen tehokaksikon muodostavat takavuosien maajoukkuesentteri Pekka Markkanen (207 cm) ja toissa vuonna ykkösdivisioonan parhaaksi pelaajaksi valittu takamies Petri Virtanen. Tällä kaudella maajoukkueeseen noussut Virtanen on tehnyt pisteitä 19,3 pisteen keskiarvolla ja antanut 3,62 syöttöä ottelua kohden. Markkanen puolestaan on pelannut tehoilla 8,5 pistettä ja 7,3 levypalloa.
 
BC Jyväskylän vahvaa eturiviä täydentää aikaisemmin Tampereella ja Jyväskylässä pelannut järkälemäinen jenkkivahvistus John Smith (203 cm ja 115 kg). Hän on joukkueensa paras pisteissä (20,9 pistettä) ja levypalloissa (7,9 levypalloa).
 
Joukkueen toinen ulkomaalaisvahvistus on kanadalainen takamies Ali Wilmott (190 cm), joka on kakkosena sarjan riistotilastossa (2,90 riistoa) ja kolmen pisteen heittotarkkuudessa (47,4 %). Pisteitä Wilmott on tehnyt 16,2 pisteen keskiarvolla.
 
Joukkueena BC Jyväskylä on sarjan toiseksi tarkin kolmen pisteen heitoissa.
 
Kataja kaatoi sarjajohtaja Hongan todella vahvan esityksen jälkeen keskiviikkona. Voitettuaan viimeisestä yhdestätoista ottelustaan yhdeksän joensuulaiset ovat sarjan kuntopuntarissa yksi kärkijoukkueista.
 
- Honka kaatui todella hienolla joukkuepelillä, mutta nyt on aika nollata tilanne ja keskittyä ottamaan revanssi Jyväskylästä, joka voitti meidät selvästi syksyllä, katsoo sunnuntain otteluun Katajan päävalmentaja Timo Heinonen.
 
- Sarja on ollut äärimmäisen tasainen, joten joka ottelusta on odotettavissa tiukka taistelu. Jyväskylä on pelannut viime aikoina varsin ailahtelevasti kun taas meillä on ollut nousujohteista menoa. Viimeksi kun kohdattiin oltiin lievissä vaikeuksissa järkälemäisen John Smithin kanssa, toteaa Heinonen.
 
Katajan seuraava kotiottelu on 3.2. KTP:tä vastaan.
 


< Takaisin | Sivun alkuun