kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2008-09

Lehdistötiedote 15.2.2008


Ray Ailus ja Kataja jatkosopimukseen

Ray Ailus. Kuva © Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.Vuodenvaihteen jälkeen valmennusvastuun Katajan miesten edustusjoukkueessa ottanut Ray Ailus, 34, jatkaa Joensuussa ainakin tulevan kauden 2008-09. Torstaina solmittu jatkosopimus on mallia 1+1, joten pestin jatkumista myös kaudelle 2009-10 voidaan pitää todennäköisenä.
 
Kataja-manageri Jarkko Miinin kertoo, että yhteisymmärrykseen Ailuksen kanssa päästiin nopeasti.
 
- Olisimmekohan viitisentoista minuuttia palaveeranneet ennen kuin totesimme, että tämä on tässä. Yhteiset linjaukset olivat välittömästi samansuuntaiset.
 
Susirajan etäisyys ei tällä kertaa pelottanut, sillä päävalmentajapesti Katajassa kiinnosti muitakin.
 
- Kotimaisia vaihtoehtoja oli tarjolla, mutta mielestämme teimme sopimuksen meille ehdottomasti parhaan kanssa, Miinin summaa.
 
Ailus aloitti Katajassa 4. tammikuuta ja on tähän mennessä johtanut joukkojaan yhdeksässä Korisliigan ottelussa. Niistä Kataja on voittanut viisi. Sarjan kohtalokkaat kaksi viimeistä sijaa on käytännössä karistettu taakse ja tällä hetkellä joukkue taistelee tiukasti pudotuspelipaikasta äärimmäisen tasaisessa kastissa sijoilla 7-10.
 
Ray Ailus on tyytyväinen töiden jatkumiseen Joensuussa.
 
- Ei tätä kauaa tarvinnut miettiä. Organisaatio Katajassa on toimiva ja ihmiset ympärillä mukavia. Olen viihtynyt erittäin hyvin, "Reiska" jakaa kehuja.
 
Tulevasta kaudesta spekulointiin Ailus ei tässä vaiheessa halua juurikaan lähteä, mutta toteaa, että on tietenkin eri tilanne päästä tekemään keväällä töitä ikään kuin puhtaalta pöydältä, rakentamaan joukkuetta näköisekseen.
 
- Mutta juuri nyt meidän on oltava nöyriä ja taisteltava tässä ja nyt. Edettävä askel kerrallaan, Ailus päättää.
 
Korisliigassa Kataja kohtaa seuraavaksi Tampereen Pyrinnön kotiareenallaan lauantaina klo 14.
 
Ray Ailus pähkinänkuoressa
 
Syntymäaika: 18.3.1973
Ammatti: valmentaja (huippukoripallovalmentajatutkinto 2007)
Kasvattajaseura: Helsingin NMKY
Seurat, joita edustanut: pelaajana HNMKY, Redmond Mustangs (USA:n lukiosarja), West Florida Argonauts (NCAA II, USA), Torpan Pojat, Espoon Honka, Tampereen Pyrintö, Uudenkaupungin Korihait; valmentajana Turun Riento (naisten ja nuorten SM-sarjat), Turun Aura Basket (Korisliiga), Korihait (Korisliiga), KTP Basket, Kotka (Korisliiga) ja Kataja (Korisliiga)
Kaudet Katajassa: Ensimmäinen alkoi 4.1.2008
Nykysopimus: Kauden 2008-09 loppuun, optio kaudesta 2009-10
Valmentajaura miesten SM-tasolla: Aura Basket 2004-05, Korihait 2005-06, KTP 2006-07 ja vajaa puolet (19 ottelua) kaudesta 2007-08
Muuta: Isä Rauno edusti Suomea 1960-luvulla 52 maaottelussa ja on Rayn tapaan Helsingin NMKY:n Suomen mestareita (4 mestaruutta A-pojissa 1956-59)
 
Saavutuksia
  • Valmentajana
    • Vuoden Korisliiga-valmentaja 2005 (Aura Basket)
    • 22-vuotiaiden naisten SM-kulta 2004 (Turun Riento)
    • A-tyttöjen SM-kulta 2003 (Turun Riento)
    • Naisten Suomen Cup -finalisti 2003 (Turun Riento)
    • Apuvalmentajana 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessa 2007
    • Nuorten NOKIA Team -valmennusryhmä 2005
    • Korisliigan tämänhetkinen (15.2.2008) voittosuhde 56,6 % (152 runkosarjaottelua, joissa 86 voittoa ja 66 tappiota)
    • Luotsannut Korisliiga-joukkueensa kuluvan kauden alkuun mennessä joka kerta pudotuspeleihin (yht. 3 kertaa)
  • Pelaajana
    • Suomen mestari 1992 (HNMKY)
    • SM-hopeaa 1994 (ToPo) ja 1999 (Honka)
    • SM-pronssia 1995 (ToPo)
    • A-poikien Suomen mestari 1992 (HNMKY)
    • Miesten SM-sarjassa vuosina 1991-02 (HNMKY, ToPo, Honka, Pyrintö, Korihait)
      • 297 runkosarjaottelua
        • Kaikkien aikojen syöttötilaston kahdeksas (4.1.2008) 686 merkinnällä
          • syöttötilastoykkönen kaudella 2000-01 (Korihait; 7,10 s./ottelu)
        • Kaikkien aikojen riistotilaston yhdeksäs (4.1.2008) 554 merkinnällä
      • 45 pudotuspeliottelua
      • Yhden ottelun piste-ennätys 26
    • 52 nuorten maaottelua (26 22-vuotiaissa ja 26 A-pojissa), joissa yhteensä 408 pistettä
      • kahdet EM-kilpailut (1992 ja 1994)
        • vuoden 1992 kisoissa joukkueen paras levypallopelaaja
    • Yliopistokoripalloa West Floridan yliopistossa (NCAA II) USA:ssa kaudella 1994-95
      • historiatilaston (jaettu) kakkostila (4.1.2008) yhdessä ottelussa tehdyissä pallonriistoissa, 7 kpl (Palm Beach Atlanticia vastaan 25.11.1994)
    • Lukiokoripalloa Redmond High Schoolissa Seattlessa, USA:ssa, 1990-91
      • osavaltion loppuottelupaikka 1991
      • joukkueensa paras pelaaja (18 pistettä) osavaltion loppuottelussa 10.3.1991

Lisää aiheesta:
 
Karjalainen 15.1.2008
> Artikkeli
> Videoleike
 
Lehdistötiedote 4.1.2008
> Ray Ailus Katajan peräsimeen
 
Koris.net 27.12.2007
"KTP irtisanoi päävalmentaja Ailuksen"
 

< Takaisin | Sivun alkuun