kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2008-09

Honka-uutiskirje 29.12.2008


Nenonen palaa Katajan asussa Tapiolan tutulle parketille

Pitkästä aikaa kotiyleisönsä edessä pelaava Espoon Honka päättää toisen peräkkäisen mestaruusvuotensa todelliseen herkkupalaan tiistaina Tapiolan Urheiluhallin koreilla. Kotkan kynsistä joulun jälkeen makean jatkoaikavoiton nokkinut Honka kohtaa espoolaisten mestaruusputken yhden pahimmista uhkaajista, eli liigan kärkipaikan Namika Lahden kanssa jakavan nimivahvan Joensuun Katajaan.
 
Hongan kasvatilla on sopivasti perhosia vatsassa
 
Lehtereillä, parketilla ja miksei myös molempien joukkueiden penkeillä kiehuvaan koripallokeitokseen tuo edelleen oman ja kirpeän lisämausteen Hongasta kaksi peräkkäistä mestaruutta plakkarissaan Katajaan täksi kaudeksi opiskelujen myötä siirtynyt Juho Nenonen, 21.
 
- Hyvillä mielin ja innokkaasti, joskin myös pienellä jännityksellä, kuvailee 202-senttinen ja 100-kiloinen laituri tuntojaan ennen kasvattajaseuransa kohtaamista.
 
Tilaisuuden tullen myös kaukaa tarkasti tykittävä Nenonen nousi edellisillä kausilla Hongan kannattajien yhdeksi ehdottomaksi suosikiksi.
 
- Tapiolaan on aina kiva palata. On siellä tullut tahkottua siksi paljon, heittää kauppakorkeakouluopintoja Joensuussa sulassa sovussa koripallon ohella ammentava Nenonen.
 
Ruuhka-Suomen pölyt isoista tossuistaan ainakin pariksi vuodeksi Pohjois-Karjalan lumisiin maisemiin karistanut Nenonen kertoo viihtyvänsä mainiosti itärajan pinnassa.
 
- Ihan kivasti on mennyt, ei valittamista. Olen pystynyt sovittamaan opiskelun ja pelaamisen hyvin yhteen. Nämä asiat on järjestetty täällä hienosti.
 
Harmonia on heijastunut myös Nenosen otteissa. Valmentaja Ray Ailus on tarjonnut Mihailo Pavicevicin koripallokoulun kasvatille ottelua kohden lähes 23 minuuttia peliaikaa, josta Nenonen on kiittänyt 7,2 pisteen ja 2,7 levypallon keskiarvoilla.
 
Urallaan lukuisia nuorten maaotteluita pelannut Nenonen on ehtinyt korjailla samalla pääsarjan henkilökohtaisen piste-ennätyksensä 21:een lokakuussa Joensuun avaralla Areenalla pussitetussa ToPo-ottelussa.
 
- Varsinkin alkukausi kulki osaltani hyvin. Myöhemmin tehojen valossa on ollut vähän hiljaisempaa, kun olemme saaneet jalkeille koko joukkueen. Ympärillä on nyt tosi kovia kavereita ja sen myötä myös roolini on muuttunut paljon kauden aikana, kertoo Nenonen.
 
Ruutia riittää tarvittaessa vaikka ilotulitukseen
 
Sarjataulukossa kuudentena olevan, kokeneella Elias Kajanderilla vahvistuneen Hongan materiaali kestää terveenä ollessaan taatusti vertailun mihin tahansa muuhun liigajoukkueeseen, eikä Katajakaan kalpene tässä mielessä. Rosterissa riittää ainakin tulivoimaa.
 
Väkivahvasti vääntävä sentteri Jeremiah Wood pitää Korisliigan kärkisijaa pisteissä, levypalloissa ja tehoindeksissä (23,00/13,72/28,78). Vuodenvaihteen värikästä räiskettä sopivasti ennakoivaa ilotulitusta tukee edelleen Larry Blair (21,50), joka on noussut pistepörssissä toiseksi Hongan Akeem Scottin (19,94) edelle.
 
Katajan ryppäästä eivät tosin muutkaan enää suuremmin esittelyjä kaipaa maajoukkuemiesten Petri Virtasen, Sami Lehtorannan ja Anssi Kinnaslammen johdolla.
 
Nenonen vahvistaa, että kuluvalla kaudella kahdeksasta vierasottelustaan puolet edukseen kääntänyt Kataja koputtaa Honkaa parhaalla mahdollisella miehityksellään. Luvassa on siis kaikkea muuta kuin puisevaa koripalloviihdettä.
 
- Blairin pohje kramppasi, ei mitään sen pahempaa, viittaa Nenonen lauantain peliin, jolloin Kataja teilasi Tampereen Pyrinnön kotonaan.
 
Katajalla on allaan neljän ottelun voittoputki. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan joensuulaiset ovat hävinneet kolme ja nekin puuduttavan pitkissä matkapeleissä Lahdelle, Korihaille ja ToPolle.
 
Kotkassa vierassaldoaan kohentanut Honka on puolestaan voittanut kahdeksasta kotiottelustaan kuusi. Nykyisistä vastustajista Nenonen jos joku tietää ja tuntee Hongan kovan kotimaineen.
 
- Tiistain ottelun ratkaisu kulminoituu nimenomaan puolustukseen. Honka on vaikeuksissa, jos pääsemme juoksemaan ja päinvastoin, vinkkaa Nenonen.
 
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi marraskuun alussa Joensuussa, jossa Kataja oli kovempaa puuta numeroin 89-80. Honka hakee Katajasta revanssia tiistaina klo 18.30 alkaen Tapiolan Urheiluhallissa.
 
Copyright © Espoon Honka
 

< Takaisin | Sivun alkuun