kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2008-09

15.1.2009


Vuosi 2008 oli ennätysvilkas
Koripallo-Katajan verkkopalvelussa rikotaan piakkoin miljoonan vierailun haamuraja

Koripallo-Katajan verkkopalvelu www.joensuunkataja.fi/katajabasket täytti syksyllä 2008 kahdeksan vuotta. Reilun seitsemän vuoden ajan seurattu kävijämäärä saavutti vuonna 2007 puoli miljoonaa ja oli viime vuoden lopussa jo 851000. Kun keskimääräinen vierailumäärä kuukaudessa on n. 20000 käyntiä, voidaan virallista miljoonarajan rikkoutumista odotella tapahtuvaksi viimeistään tulevan kesälomakauden loppupuolella.
 
On tosin huomioitava, että miesten edustusjoukkueen mahdollisten pudotuspelien tuoma lisäinnostus nostaa perinteisesti sekä käyntikertojen että kävijöiden määrät moninkertaisiksi, joten haamurajaan on mahdollista yltää myös ennen kuluvan pelikauden loppua.
 
Vuonna 2008 palvelumme vierailumäärä jatkoi tasaista kasvuaan ollen lopulta tarkalleen 228333. Kasvua vuoteen 2007 (207680 käyntiä) kirjattiin 9,9 prosenttia. Yksittäisiä kävijöitä vuoden aikana rekisteröitiin 65013, mikä tarkoittaa 4,9 prosentin kasvua edellisvuoteen.
 
Erityisen huomattavaa on jo usean vuoden ajan ollut palvelumme herättämä kiinnostus myös pelikauden ulkopuolella, loppukeväästä alkusyksyyn. Olisi luultavaa, että tilastossa näkyisi suoranainen notkahdus, mutta näin ei kuitenkaan ole: esimerkiksi viime vuoden toukokuusta elokuun loppuun palvelussa kirjattiin keskimäärin 13000 käyntiä kuukaudessa!
 
Miesten hyvät otteet takaavat korkeat kävijämäärät
 
Vierailukertoja voidaan suhteuttaa Korisliiga-joukkueemme menestykseen. Asioiden yhteys nähdään, kun verrataan tilastollisesti vuotta 2007 vuoteen 2008: kevään 2007 pudotuspelien siivittämänä koko vuoden 2007 käyntikerrat kasvoivat 13,3 % vuoteen 2006 verrattuna, mutta viime kevään runkosarjapettymyksen (ei pudotuspelejä) myötä koko vuoden 2008 kasvu jäi edellisvuodesta 3,4 prosenttiyksikköä edellä mainittuun 9,9 prosenttiin. Mainittakoon tässä yhteydessä, että tähän mennessä suurin vuosittainen kasvu kävijätilastossa koettiin vuonna 2005 Joensuu Areenalle siirtymisen myötä. Tuolloin verkkopalvelumme kävijämäärä yli kolminkertaistui (kaikkiaan n. 133000 käyntiä) edellisvuoteen 2004 (n. 42000) verrattuna.
 
Kävijätilastosta näkyy hyvin myös se, että surulliset ja järkyttävät uutiset kiinnostavat ihmisiä huomattavasti enemmän kuin iloiset asiat. Kun toiminnajohtajamme Antti Papinahon poismeno uutisoitiin 26. marraskuuta, kirjattiin palveluumme tuona yhtenä päivänä peräti 6201 vierailua 5019 eri vierailijan toimesta. "Normaali" päivälukema on luokkaa hieman vajaa tuhat käyntiä viitisensadan eri kävijän toimesta.
 
Viestipalstalla vakaa suosio
 
Viime vuonna mainitut 65013 kävijää siis vierailivat sivuillamme yli 228000 kertaa. Kaikkiaan he avasivat näytöilleen palvelustamme 985 eri sivua yhteensä peräti 594672 kertaa. Kun jätämme etusivun huomioimatta, ylivoimaisesti eniten käyntejä kirjattiin viestipalstallemme, seuraavaksi eniten miesten edustusjoukkueen pääsivulle ja kolmanneksi eniten uutistemme pääsivulle.
 
30 suosituinta sivua vuonna 2008 (palvelun pääsivu poislukien)
  1. Viestit
  2. Joukkueet - Miehet 2008-09
  3. Uutiset (pääsivu)
  4. Joukkueet - Juniorit (pääsivu)
  5. Juttuja & kuvia - Kuvasatoa (pääsivu)
  6. Ottelut - Miehet (pääsivu)
  7. Ottelut - Miehet - Korisliigan runkosarja 2007-08
  8. Ottelut - Miehet - Korisliigan runkosarja 2008-09
  9. Joukkueet - Naiset 2007-08
  10. Junioritiedotteet
  11. Ilmoitustaulu
  12. Ottelut - Juniorit (pääsivu)
  13. Info - Yhteystiedot
  14. Uutiset - Kausi 2007-08 - Miesten edustusjoukkueen kotiasut huutokaupan
  15. Juttuja & kuvia - Lehdissä - 2007-08
  16. Juttuja & kuvia - Kuvasatoa kauden päätöstilaisuudesta Joensuun Urheilutalolla 6.5.2008
  17. Info - Pääsyliput ja kausikortit
  18. Joukkueet - Miehet - Jukka Törmälä
  19. Ottelut - Naiset (pääsivu)
  20. Joukkueet - Miehet - Antti Papinaho
  21. Ottelut - Naiset - 1. divisioonan runkosarja 2007-08
  22. Ottelut - A-pojat
  23. Joukkueet - Muut
  24. Joukkueet - A-pojat 2007-08
  25. Juttuja & kuvia - Lehdissä - 2008-09
  26. Joukkueet - Miehet - Sami Lehtoranta
  27. Juttuja & kuvia - Kuvasatoa Korisliigaottelusta Kataja-Honka 6.1.2008
  28. Juttuja & kuvia - Lehdissä - Antti Papinaho: "Rehti ja reilu, mutta vaativa"
  29. Uutiset - Kausi 2008-09 - Miesten edustusjoukkueen harjoitusotteluohjelma valmis: kotiturnausvieraat Unkarista ja Ruotsista
  30. Joukkueet - Miehet - Anssi Kinnaslampi
USA, Saksa, Unkari, Serbia, Hong Kong, Vietnam, Peru, Ghana...
 
Palvelussamme vierailtiin vuonna 2008 kaikkiaan 85 eri maasta. Suomen jälkeen eniten kävijöitä oli USA:sta (1314), Saksasta (874), Iso-Britanniasta (689), Unkarista (521), Ruotsista (441), Espanjasta (262) ja Ranskasta (228).
 
Iloksemme voimme myös todeta, että kävijöistä lähes puolet (43 %) muistaa palvelumme osoitteen ulkoa tai se on heillä esim. kirjanmerkkinä selaimessaan. 33 prosenttia vieraista saapui palvelumme ulkoista linkkiä (v. 2008 suosituimmat olivat Koripallo.com ja Koris.net) käyttäen ja 24 % hakupalvelujen avulla. Jälkimmäisistä Google oli viime vuonna eniten käytetty.
 
Palvelumme kävijäseurantaan on lokakuusta 2007 lähtien käytetty Google Analytics -seurantaohjelmistoa.
 
Lue myös:
16.1.2008
> Koripallo-Katajan verkkopalvelun suosio jatkaa kasvuaan
 
2.10.2002
> Verkkopalvelussa parhaimmillaan lähes 6000 vierailua kuukaudessa
 

< Takaisin | Sivun alkuun