kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2008-09

18.2.2009


Tuonoselle huiliviikko

Suomen Koripalloliiton Itäisen alueen hallitus on määrännyt Katajan A-poikien ja miesten II divisioonan joukkueen, Jokatin, valmentajan Marko Tuonosen yhden viikon mittaiseen kilpailukieltoon 16.2. – 23.2. Syynä toimenpiteeseen on Tuonosen epäurheilijamainen käytös 15.2. kakkosdivisioonan ottelussa Huima–Kataja.
 
Marko Tuononen oli saanut ottelussa kaksi teknistä virhettä 2,5 minuuttia ennen pelin loppua kotijoukkueen johdettua 66-54. Tämä johti automaattisesti pelistä erottamiseen. Tilanteen jälkeinen suukopu päätuomarin kanssa oli pääsyy kilpailukiellon antamisessa. Ottelu päättyi lopulta Huiman voittoon 74-54.
 
Tuononen myöntää hieman hölmöilleensä, mutta kätelleensä tuomareita pelin loputtua jo rauhallisesti. Käytöksensä syyksi Tuononen mainitsee "epävakaan" tuomarilinjan ja selvän vastustajan EU-virheen viheltämättä jättämisen. Päätuomarina ottelussa toimi Juho Mård, jonka raporttiin kilpailukielto pitkälti perustui. Aputuomarina ottelussa oli Sari Puranen.
 
Toimenpiteen vuoksi Tuononen joutuu seuraamaan tulevan viikonlopun II divisioonan kotipelit Kiimingin Rientoa ja Kemin Intoa vastaan katsomon puolelta. Joukkueen valmennuksesta vastaa tällöin kakkosvalmentaja Teppo Jokinen.
 
Kataja pitää liiton rangaistusta riittävänä eikä ryhdy lisäsanktioihin asian tiimoilta.
 

< Takaisin | Sivun alkuun