kataja basket club / uutiset
Tulosta sivu
< Takaisin | Uutiset 2012-13

Lehdistötiedote 4.10.2012


Jerald Fieldsin vuoro käydä operoitavana, sivussa kolme viikkoa

Menestyksekkään EuroChallenge-karsinnan jälkeen parhaillaan maanantaiseen Korisliiga-avaukseen UU-Korihaita vastaan keskittyvä Joensuun Kataja menettää lyhyen ajan sisällä toisenkin ison miehen sairaslistalle. Kahdessa ottelussa turkkilaista Aliaga Petkimiä vastaan 12,5 pistettä, 1,0 levypalloa, 2,5 syöttöä ja 2,5 riistoa kirjauttaneen sentterin, Jerald Fieldsin, polvi tähystettiin tänään.
 
Operaation taustalla on amerikkalaisen harjoituksissa joitakin viikkoja sitten saama isku, mikä vaurioitti kierukkaa. Yksi mahdollisuus olisi ollut operoida polvi välittömästi vahingon tapahduttua, mutta Fields teki päätöksen pelata eurokarsintapelit ensin alta pois saatuaan lääkäriltä vahvistuksen sille, ettei välitöntä pelkoa pahemmasta ollut.
 
Alustavien tietojen mukaan leikkaus meni hyvin ja Fields palaa harjoitusvahvuuteen kolmen viikon päästä.
 
Katajan sairaslistalla on tällä hetkellä kaksi ison pään pelaajaa, joista Vesa Mäkäläistä odotellaan parketeille kahden viikon päästä.
 
EuroChallengen lohkovaihe käynnistyy 6. marraskuuta.


< Takaisin | Sivun alkuun